1900-luvun verisin sisällissota ja sitä seurannut kansallisen eheytymisen maailmanennätys

Jaa:
  • 17
  •  

Artikkelikuva vuoden 1918 muistojuhlasta Turun tuomiokirkossa 20.5.2018. Arkkipiispa Kari Mäkinen, presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Juha Sipilä ja eduskuntapuolueiden edustajat, kuvassa Vasemmistoliiton Li Andersson ja RKP: n Thomas Blomqvist, sytyttivät muistokynttilät sisällissodan uhreille. Kuva: Timo Jakonen.

– Suomalaisen yhteiskunnan sisällissodan jälkeisen eheytymisen ja integraation taustalla on osaltaan se, että johtavat poliittiset liikkeet lähtivät rakentamaan yhteiskuntaa maltillisesti ja tasa-arvoisuutta ajavien lakien kautta, toteaa filosofian tohtori Niko Kannisto, jonka väitöskirjan otsikkona oli Vaaleanpunainen tasavalta? SDP, itsenäisyys ja kansallisen yhtenäisyyden kysymys vuosina 1918-1924.

Punainen puoli eli työväenliike hajosi pian sisällissodan jälkeen. Enemmistöpuolen muodostivat sosiaalidemokraatit ja vähemmistöpuolen kommunistit. Kannisto toteaa molempien tuominneen valkoisten terrorin ja valkoisten tavan käyttää valtaa.

– Ratkaiseva ero oli se, että kommunistit hyväksyivät punaisen Suomen sisällissodan aikaiset tavoitteet, SDP puolestaan irtisanoutui niistä.

SDP:n johto uudistui sisällissodan päätyttyä. Aiempi ylin johto pakeni Venäjälle ja sen tilalle tuli enimmäkseen uusia, varsin tuntemattomia henkilöitä, jotka eivät olleet osallistuneet sisällissotaan.

Ratkaiseva ero oli se, että kommunistit hyväksyivät punaisen Suomen sisällissodan aikaiset tavoitteet, SDP puolestaan irtisanoutui niistä

FM Unto Katajamäki on kirjoittanut muun muassa historian oppikirjoja lukiolaisille sekä historiallisia romaaneja. Katajamäen mukaan valitulla valtiojärjestelmällä ja henkilövalinnoilla oli yhteiskuntaa eheyttävä vaikutus.

– Tasavallan kannattajat voittivat eduskuntavaaleissa ja ajatus kuninkaasta hylättiin. Demokratia todettiin toimivaksi systeemiksi.

Eduskunta äänesti Suomen ensimmäiseksi presidentiksi K.J. Ståhlbergin. Edistyspuolueeseen kuuluneen Ståhlbergin ajattelulle oli ominaista kansanvaltaisuuden korostaminen ja vapaamielisyys. Hän kannatti yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, sosiaalisia uudistuksia sekä kaikkien kansankerrosten liittämistä yhteiskunnalliseen toimintaan.

Katajamäki toteaa, että sisällissodan jälkeistä eheytymistä ja integraatiota helpotti myös vakiintunut hallintojärjestelmä.

– Suomessahan oli jo Ruotsin vallan aikana vakiintuneet rakenteet ja systeemit, joita saatiin toteuttaa autonomisesti myös Venäjän vallan aikana.

Hävinnyt puoli nopeasti mukaan hallitukseen

Suomeen säädettiin pian sisällissodan jälkeen useita integroivia lakeja. Vuoden 1918 laki torpparien vapautuksesta johti 20-luvun kuluessa yli 100 000 pienviljelystilan syntymiseen. Muita integroitumista vahvistaneita lakeja olivat esimerkiksi yleinen oppivelvollisuuslaki (1921), laki maan hankkimisesta asutustarkoituksiin eli Lex Kallio ja köyhäinhoitolaki (1922) sekä uskonnonvapauslaki (1923).

– Juuri näitä lakeja työväenliike oli ajanut aktiivisesti ennen sisällissotaa. Suomen sisällissodan paradoksina voidaankin pitää sitä, että hävinnyt osapuoli sai tavoitteitaan läpi pian sodan päättymisen jälkeen, Kannisto toteaa.

– Uusien säädettyjen lakien julkilausuttuna tarkoituksena tai vähintään taustaoletuksena oli uuden sisällissodan estäminen ja yhteiskunnan integraatio. Sisällissota muutti mielipiteitä ja monissa kysymyksissä nopeutti uudistuksia, Kannisto kiteyttää.

SDP sai eniten ääniä kaikissa vuosina 1919-1927 pidetyissä eduskuntavaaleissa, kuten se oli saanut myös kaikissa sotaa edeltäneissä eduskuntavaaleissa -vuoden 1929 eduskuntaan Maalaisliitto sai yhden edustajan enemmän kuin SDP.

Hallitukseen SDP:tä otettiin sisällissodan jälkeen ensimmäisen kerran vuonna 1926.

– En tiedä onko tämä maailmanennätys siinä, miten pian sisällissodan hävinnyt taho pääsee maan hallitukseen, mutta todella nopeasti se meillä joka tapauksessa tapahtui. SDP oli sanoutunut irti bolsevismista, joten muut puolueet katsoivat sen pelaavan samoilla säännöillä.

Kommunistitkaan eivät marginaalinen ryhmä

Kommunismi ei suinkaan hävinnyt Suomesta. Elokuussa 1918 Moskovassa perustettiin Suomalainen Kommunistinen Puolue, jonka nimi muutettiin vuonna 1920 Suomen Kommunistiseksi Puolueeksi.

Puoluetta olivat perustamassa lähinnä Venäjälle sisällissodan jälkeen paenneet punaiset, joista monet olivat olleet aiemmin SDP:n johtotehtävissä. SKP oli perustamisestaan lähtien kielletty Suomessa. Monet puolueen johtajista oleskelivat pääosin Venäjällä -sittemmin Neuvostoliitossa. SKP rakensi 1920-luvun alussa Suomeen maanalaisen verkoston, ja puolueella oli vaikutusta moniin julkisiin järjestöihin.

Yksi niistä oli Suomen Sosialistinen Työväenpuolue (SSTP), joka sai vuoden 1922 eduskuntavaaleissa 27 kansanedustajaa. SDP oli saanut vuoden 1919 vaaleissa 80 kansanedustajaa, 1922 paikkamääräksi tuli 53.

SSTP:n lakkauttamista vaadittiin koko sen olemassaolon ajan ja välillä puolueen jäseniä vangittiin. Alkuvuodesta 1923 se vaihtoi nimensä Suomen Työväenpuolueeksi (STP). 1920-luvulla pidetyissä eduskuntavaaleissa kommunistinen vaihtoehto sai läpi 18-27 ehdokasta.

– Näin ollen kysymys ei ollut mistään marginaalisesta ryhmästä, vaikka vaaleissa kannatus oli pienempää kuin maltillisemmalla SDP:llä. Hallitukseen kommunistiryhmä ei päässyt. Syinä olivat vallankumoushenkisyys ja Neuvosto-Venäjän puolustaminen kaikissa suomalaisvenäläisissä ulkopoliittisissa kysymyksissä, Kannisto sanoo.

Toimiva paikallinen itsehallinto

Sisällissodan jälkeisiä vuosia kuvaa hyvin se, että Suomen sosialidemokraattinen nuorisoliitto ja Suomen sosialidemokraattinen naisliitto valitsivat liittolaisekseen Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen. Lisäksi Suomen Ammattijärjestö – Suomen ensimmäinen ammatillinen keskusjärjestö – oli perustamassa sitä.

– Kokonaisuudessaan voi sanoa niin, että punaisten ja valkoisten jakolinja säilyi, mutta ihmismäärä jakolinjan toisella puolella pienentyi. Oikeammin jakolinjana ei ollut enää punaiset ja valkoiset, vaan kommunistit ja muut, Kannisto toteaa.

SDP oli mukana jo ensimmäisissä sisällissodan jälkeen järjestetyissä, vuoden 1919 kuntavaaleissa. Kommunistinen ryhmä tuli vaaleihin mukaan 20-luvun alussa SDP:n hajaannuksen jälkeen.

Kanniston mukaan toimivan paikallisen itsehallinnon avulla saatiin ratkaisevan tärkeitä tuloksia Suomen kehittymisen kannalta.

– Punaiset pääsivät myös tätä kautta heti rakentamaan yhteiskuntaa. Toisen luokan kansalaisista tuli vallankäyttäjiä, joilla oli samoja oikeuksia ja velvollisuuksia kuin voittaneen osapuolen edustajilla. Lisäksi on hyvä muistaa, että kuntatasolla oli paljon konkreettisia asioita, joissa ideologia ei juuri vaikuttanut: rakennetaanko koulu, kunnostetaanko urheilukenttä ja niin edelleen.

Talouden kasvu tuki Suomen eheytymistä

Kannisto muistuttaa, että 1920-luvun Suomessa oli myös suuria ongelmia.

– Suomen sisällissota oli lyhyehköön kestoonsa ja maan väkilukuun suhteutettuna 1900-luvun verisin sisällissota. Sodan traagiset tapahtumat heijastuivat pitkään maamme henkiseen ilmapiiriin.

Vaikka eheytymistä ja integraatiota tapahtui, Suomi oli sodan jälkeenkin jakautunut: oli valkoinen suojeluskuntien Suomi ja punainen työväentalojen Suomi.

– Suojeluskunnat olivat 20-luvulla hyvin tärkeä vallankäyttäjä paikallistasolla. Lisäksi esimerkiksi opettajista suurin osa oli katsomukseltaan valkoisia. Myös kirkon katsottiin ylläpitävän osaltaan valkoista hegemoniaa. Kirkkohan oli tuohon aikaan selvästi tärkeämpi organisaatio kuin nykyään.

Suomen sisällissota oli lyhyehköön kestoonsa ja maan väkilukuun suhteutettuna 1900-luvun verisin sisällissota. Sodan traagiset tapahtumat heijastuivat pitkään maamme henkiseen ilmapiiriin.

Kannisto toteaa, että 1920-lukua voi luonnehtia poliittisesti sekavaksi, mutta taloudellisesti ja henkisesti vireäksi vuosikymmeneksi. Talous kasvoi ja ihmisten keskimääräinen elintaso nousi.

– Vuosikymmentä leimasi modernin teknisen kehityksen kiihtyminen ja kulttuurimurros, joka näkyi muun muassa kaupungistumisen alkamisena. Näillä tekijöillä oli varmasti osaltaan kansakuntaa eheyttävä vaikutus, koska nämä muutokset muuttivat niitä yhteiskunnallisia suhteita, joiden myötä sisällissota oli kehittynyt.

Kulttuuri loi yhdistäviä tekijöitä

Katajamäki toteaa, että tehdyn lainsäädäntötyön myönteisestä vaikutuksesta ja lisääntyvästä hyvinvoinnista huolimatta erileirisyys oli vallitseva tilanne monilla yhteiskunnan aloilla läpi 20-luvun.

– Esimerkiksi urheilijat perustivat omat liittonsa, eikä vasemmistokirjailijoita huolittu Kirjailijaliittoon. Joidenkin mielestä todellinen eheytyminen alkoi vasta toisen maailmansodan ja niin sanottujen vaaran vuosien jälkeen, jolloin otettiin suunta kohti nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaa.

Katajamäki toteaa, että oikeistolaisuus ja isänmaallisuus näkyivät sisällissodan jälkeen Suomen kulttuurielämässä.

– Toisaalta syntyi radikaaleja ryhmiä, jotka korostivat modernismia ja kansainvälisyyttä. Kirjallisuudessa näitä edusti Tulenkantajien ryhmä. Ajalle ominaiset populäärikulttuurin välineet radio, äänilevyt ja elokuvat voidaan nähdä eri yhteiskuntaluokkia yhdistävinä tekijöinä.

 

FT Niko Kannisto

Artikkelikuva 1918 muistojuhlasta Turun tuomiokirkossa 20.5.2018. Arkkipiispa Kari Mäkinen presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Juha Sipilä ja puolueiden edustajat , kuvassa Vasemmistoliiton LI Andersson ja RKP: n Thomas Blomqvist, sytyttivät muistokynttilät sisällissodan uhreille.
Kuva: Timo Jakonen.

 

 

 

 

Tilaa Kytkin-uutiskirje

Tilaa sähköpostiin tieto uusista artikkeleista

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje

RSS-syötteet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *