Eurooppalaiset takapihat

Tutkimus kansainvälistä suojelua koskevista päätöksistä osoittaa, että viranomaispäätöksiä ohjaavissa tulkinnoissa on tapahtunut kiristymistä vuoden 2015 jälkeen. Tutkimustulos vahvistaa sen näkemyksen, joka kirkoille on käytännön tilanteiden pohjalta muodostunut. Erityisen suuri muutos näyttää olevan uskonnon perusteella arvioitavassa kansainvälisen suojelun tarpeessa.

Muutos vastaa poliittisen ohjauksen edustamaa linjaa.

Ihmisoikeudet ja Lutherin kirkko

Lapsen oikeuksien osalta on sanottu, että lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia.
Ihmisoikeudet eivät kuitenkaan ole hyvän tahdon asioita. Ne sitovat moraalisina lähtökohtina ja juridisina velvoitteina niin yksilöä kuin yhteisöjä. Suomen kansallisen lainsäädännön osana on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus. Tämä sitoo meitä kaikkia – uskonnollisia yhdyskuntiakin.