Ihmisen hyvä teologian, politiikan ja talouden yhteisenä kysymyksenä

Eurooppaa on luonnehdittu Aasian mantereen läntiseksi niemekkeeksi, jossa asuu alueen kokoon nähden poikkeuksellisen monia kansallisuuksia. Kristinuskon ja kirkkojen keskeisen historiallisen roolin näkökulmasta on mitä luontevinta, että kirkoilla on edelleen intressiä maanosamme tulevaisuuteen liittyviin asioihin.
Siksi taloudesta on keskusteltava myös kirkossa.

Uusi taistelu vallasta ja taloudesta: teollinen vallankumous siirtyy digiaikaan

Niin sanottu ”teollinen vallankumous” on ollut yksi merkittävimmistä ihmiskuntaa ja ennen muuta länsimaisia yhteiskuntia mullistaneista historian ajanjaksoista. Joidenkin mukaan se on ollut merkittävin sitten siirtymän metsästyskulttuurista maanviljelykseen. Erona on kuitenkin se, että siinä missä maanviljelyn kehittyminen ja leviäminen vaati tuhansia vuosia, teollinen vallankumous on tapahtunut parissa vuosisadassa.

Kirkko, työ ja työttömyys. Työryhmän raportti ja toimenpide-esitykset

Kirkkohallituksen työryhmä Kirkko, työ ja työttömyys on saanut työnsä päätökseen. Työryhmä tarkensi tehtävän muotoilun seuraavasti:
– tehdä näkyväksi työttömyystilanteen ongelmallisuus ja vakavuus
– etsiä uusia ratkaisumalleja työllistämiseen
– edistää kirkon aktiivisempaa roolia työllistämisessä ja työttömien parissa työskentelyssä.
Työryhmän mukaan kirkon tulee panostaa tiedottamiseen ja toimia myös aktiivisesta välityömarkkinoilla työllistäjänä. Tavoitteena tulee olla 1001 uutta työmahdollisuutta.

Juha Siltala: Elinkeinojen pitäisi elättää ihmisiä eikä ihmisten elinkeinoja

Helsingin yliopiston Suomen historian professori Juha Siltala julkaisi vuonna 2004 Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun -kirjan.
– Jo silloin kirjani teemana oli työtä tekevän keskiluokan kriisi. Nyt se on tullut yleiseksi teemaksi populististen reaktioiden myötä, vaikka kirjani aikoihin työelämän kaikkinainen huononeminen haluttiin kiistää. On käynyt niin kuin varoitin: työmarkkinakansalaisuus ei enää entiseen tapaan tuota yhteiskunnallista integraatiota, jos toiset nääntyvät ja toiset tippuvat pois.

Kristinuskon päivätanssit kapitalismin kanssa

Emerituspiispa Mikko Heikka vie lukijansa mukaan kristinuskon ja kapitalismin päivätanssiin. Kapitalismi, kristinuskon musta joutsen? Esseitä uskosta ja rahasta on viehättävä teos, jonka kymmenen lyhyttä lukua kulkevat talouden, sosiaalisen vastuun, kapitalismin olemuksen ja syntyhistorian, kristinuskon sosiaalihistorian ja yleisen moraalisen arvioinnin ytimiin.

Piispa Kallialan visio: diakonian uusi rooli vanhuspalvelun organisoijana

Diakonialla on edessään raju muutos. Viime vuosien aikana on jo totuttu siihen, että diakonian erityisenä kenttänä ovat työttömät, velkaantuneet ja ruokaa tarvitsevat. Piispa Kaarlo Kalliala latasi kuitenkin rajun haasteen seurakunnille ja erityisesti diakoniatyölle: räjähdysmäisesti kasvavan vanhuusväestön tarpeisiin kaivataan monia sellaisia palveluita, joihin juuri seurakuntadiakonialla on erinomaiset mahdollisuudet.