Ihmisarvon tunnustaminen

Jaa:
  •  
  •  

20 puheenvuoroa ihmisoikeuksista on sarja, jossa kirkon ja yhteiskunnan eri alojen asiantuntijat tuovat esiin ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä Suomessa ja eri puolilla maailmaa. Kirjoitukset julkaistaan kahden viikon välein Kytkin-lehdessä.

Märkä räntäsade ei tunnu vaivaavan kaukaa ulkomailta saapunutta kerjäläistä, joka istuu kadun reunalla pahvinen muki edessään odottaen lanttia ohikulkijoilta. Hän näyttää tulevan toimeen sen tosiasian kanssa, että vain aniharva pysähtyy hänen kohdalleen ja antaa almun. Millaisen fyysisen ja ennen kaikkea sisäisen matkan kerjäläinen on joutunutkaan tekemään jättäytyäkseen kylmässä säässä ohikulkijoiden hyväntahtoisuuden varaan.

 Kerjäläisen toiminnassa ei ole kysymys vain toimeentulon saamisesta. Se on myös mitä suurimmassa määrin sen pyytämistä, että hänen ihmisarvonsa tunnustettaisiin. Jotakin samaa voi hahmottaa leipäjonoissa, joihin niin monet ovat pakotetut turvautumaan päivittäisen toimeentulon varmistamiseksi. Arvostetuksi tulemisen tunne horjuu sitä syvemmin, mitä pitempään ihminen joutuu elämään ulkopuolisen avun varassa.

Ihmisarvoa ei ainoastaan pyydetä. Sitä myös vaaditaan. Vammaisten etuja ajavat järjestöt tekevät väsymätöntä työtä kiinnittääkseen päättäjien huomion niihin, jotka eivät ilman muuta saa samoja mahdollisuuksia kuin muut. Mielenosoituksissa vaaditaan ihmisarvon tunnustamista, kun marssitaan turvapaikanhakijoiden, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen, maataloustuottajien tai maailman kriisipesäkkeissä asuvien asialla.

 Vaatimukset tuovat ihmisarvon merkityksen esille voimakkaammin kuin ihmisarvon pyytäminen. Pyytäjän asia uhkaa unohtua hiljaisuuteen, kun taas vaatimus voi saada rinnalleen vastavaatimuksia. Pyytäjää ja vaatijaa on kuitenkin tarpeen kuunnella ja ottaa vakavasti. Ihmisarvo on kaikille sama, kiinnitettiinpä siihen huomio millä tavalla tahansa.

Puhe ihmisarvosta ja siihen perustuvista ihmisoikeuksista saa uusia sävyjä, kun niitä ei tarkastella vain pyytämisen ja vaatimisen näkökulmista vaan ennen kaikkea antamisen näkökulmasta.

Pyytämisen ja vaatimisen ohella näen vielä kolmannen tavan ihmisarvon tunnustamiseksi, antamisen. Antaja huomaa lähimmäisensä ihmisarvon tunnustamisen tarpeen ilman pyytämistä tai vaatimista. Hän tunnistaa toisessa ihmisessä ainutlaatuisen olennon, jonka perusolemukseen kuuluu kaipuu saada olla arvostettu omana itsenään. Puhe ihmisarvosta ja siihen perustuvista ihmisoikeuksista saa uusia sävyjä, kun niitä ei tarkastella vain pyytämisen ja vaatimisen näkökulmista vaan ennen kaikkea antamisen näkökulmasta.

 Ihmisarvo on sidoksissa maailmankatsomukseen, jonka yhtenä osana väistämättä on tietynlainen ihmiskuva. Maailmankatsomusten kirjavassa joukossa löytyy erilaisia vastauksia kysymyksille, mikä on ihminen ja mihin hänen arvonsa perustuu. Ihmisarvon tunnustamisesta nousevat käsitykset ihmisoikeuksista nojautuvat pohjimmiltaan johonkin ihmiskuvaan ja sen kautta myös johonkin maailmankatsomukseen, olkoon se miten tiedostettua tai tiedostamatonta tahansa.

Ihmisarvon tunnustamisesta nousevat käsitykset ihmisoikeuksista nojautuvat pohjimmiltaan johonkin ihmiskuvaan ja sen kautta myös johonkin maailmankatsomukseen, olkoon se miten tiedostettua tai tiedostamatonta tahansa.

Ihmisoikeuksista käytävässä keskustelussa maailmankatsomuksellista elementtiä ei pidä unohtaa. Voi olla vaikea saavuttaa yhteisesti jaettua näkemystä ihmisoikeuksien sisällöstä, merkityksestä ja tavoitteista, ellei vuoropuhelua ole saatu aikaan syvemmällä, maailmankatsomuksellisella ja ihmiskuvaan liittyvällä tasolla.

Kristillinen käsitys ihmisestä ja hänen luovuttamattomasta arvostaan perustuu näkemykseen, jonka mukaan ihmisarvo ei ole seurausta ihmisten keskinäisistä sopimuksista vaan Jumalan luomistyöstä. Jumala on antanut ihmiselle hänen arvonsa. Tähän liittyy myös joulun sanoma: syntymällä itse ihmiseksi Jeesus Nasaretilaisessa Jumala osoitti ihmisen äärettömän, suorastaan jumalallisen arvon.

Suomalaisessa hyvinvointivaltiossa monet asiat ovat hyvin, mutta syrjäytyminen monissa muodoissaan on jatkuva uhka sille, että ihminen voisi kokea olevansa arvokas. Kokonaan ei sovi unohtaa sitäkään, että ihmisarvonsa voivat kokea uhatuksi myös sellaiset kansalaiset, joilla asiat ovat ulkoisesti kunnossa. Hyvinvointivaltiossa kokonaisvaltaista hyvinvointia ei voi olla ilman kokemusta omasta ihmisarvosta. Sen tunnustamista on pyydettävä ja vaadittava, mutta ennen kaikkea on kasvettava sen antamiseen. Siten voivat parhaiten toteutua myös ihmisoikeudet.

 

Tapio Luoma on Espoon hiippakunnan piispa 

 

Katso myös

Tilaa Kytkin-uutiskirje

Tilaa sähköpostiin tieto uusista artikkeleista

Tilla Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje

RSS-syötteet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *