Ihmisoikeudet ja Lutherin kirkko

Jaa:
  • 130
  • 7

20 puheenvuoroa ihmisoikeuksista on sarja, jossa kirkon ja yhteiskunnan eri alojen asiantuntijat tuovat esiin ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä Suomessa ja eri puolilla maailmaa. Kirjoitukset julkaistaan kahden viikon välein Kytkin-lehdessä.

Ihmisoikeuksien edistäminen on jokaisen kansalaisen tehtävä. Lapsen oikeuksien osalta on sanottu, että lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia.

Ihmisoikeudet eivät kuitenkaan ole hyvän tahdon asioita. Ne sitovat moraalisina lähtökohtina ja juridisina velvoitteina niin yksilöä kuin yhteisöjä. Suomen kansallisen  lainsäädännön osana  on  YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus.  Tämä sitoo meitä kaikkia – uskonnollisia yhdyskuntiakin.

Ihmisoikeudet eivät ole buffetpöytä, josta voin noukkia itselleni sopivimmat oikeudet lautaselleni. Ihmisoikeuksien dynaaminen kehittyminen vie meidät myös muutostilanteisiin, joissa joudumme tekemään tiliä itsellemme tärkeiden traditioiden kanssa. Mikä aiemmin on ollut hyväksyttävää, voi nykyhetken puntaroinissa ja tulkinnassa, joita tehdään tuoreimman tiedon ja tieteellisen tutkimuksen perusteella, olla esimerkiksi lapsen edun näkökulmasta vaurioittavaa ja haitallista.  YK:n lapsen oikeuksien komitea on todennut, että  ”huomiota on kiinnitettävä haitallisiin sukupuoleen perustuviin käytäntöihin ja käyttäytymisnormeihin, jotka ovat juurtuneet syvälle perinteisiin ja tapoihin ja vaarantavat tyttöjen ja poikien oikeuden terveyteen”  (1).

Ihmisoikeudet eivät ole buffetpöytä, josta voin noukkia itselleni sopivimmat oikeudet lautaselleni.

Lapsiasiavaltuutettuna työpöydälläni on monia teemoja, jotka koskettavat joko välillisesti tai välittömästi uskonnollisia yhdyskuntia tai uskonyhteisöjä. Kyseessä on usein puntarointi, jonka toisessa vaakakupissa on uskonyhteisön oma erityinen olemus ja toisessa vaakakupissa yhteiskunnan normit.

Pidän myönteisenä, että puntarointi asettuu näkyvästi konkreettiseen julkiseen todellisuuteen, kaikkien ihmisten arvioitavaksi. Luottamus kirkastuu, kun uskonyhteisöt joutuvat perustelemaan ajatteluaan ja toimintaansa. Avoimuus ja kyky tunnistaa muutostarpeita haastavat auktoriteettiasemaan tottuneita toimijoita – uskonyhteisöt ovat tämän listan kärkipäässä.

Samalla tunnistan, että uskonyhteisöjen tulo julkiseen keskusteluun asettaa niille paineita. Mitä vähemmän ja suljetummin nämä muutospaineet tulevat näkyviin yhteisön sisältä ja asettuvat avoimeen dialogiin esimerkiksi julkisen vallan kanssa, sitä enemmän joudutaan jälkikäteiseen yksittäisten tapausten selvittelyyn. Tämä voi uhata tärkeiden positiivisen uskonnonvapauden periaatteiden toteutumista, mikäli esimerkiksi luottamus uskonyhteisön toimintaan perustellusti heikkenee. Siksi on tärkeää, että luomme rakenteita, joilla voimme ehkäistä huonoa ja vahvistaa hyvää.

Joskus puhe ihmisoikeuksista muuttuu uskonyhteisöissä liturgiaksi, joka ei kiinnity aineelliseen todellisuuteen, tositilanteisiin ihmisten elämässä. Lapsiasiavaltuutetun työssä tavoitteena on saada lapsen oikeudet jokaisena päivänä vuorovaikutukseen tosielämän kanssa. Ihmisen kokemus oikeudenmukaisuudesta tai epäoikeudenmukaisuudesta on otettava tosissaan.

Joskus puhe ihmisoikeuksista muuttuu uskonyhteisöissä liturgiaksi, joka ei kiinnity aineelliseen todellisuuteen, tositilanteisiin ihmisten elämässä.

Uskonyhteisöjen on oltava tiiviissä vuorovaikutuksessa ihmisoikeuksien dynaamisen kehityksen kanssa. Huomaan, että yhteiskunnan erilainen aikakäsitys uskonyhteisöihin verrattuna luo jännitteitä. Kun kirkko haluaa istua retriitissä, yhteiskunta on jo ratkaissut asioita parhaaksi katsomallaan tavalla. Seksuaalietiikka on tästä vain yhtenä esimerkkinä (2).

Omassa kokemuksessani esimerkiksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko on hyvä keskustelija ihmisoikeuksista. Ehkä silti sisäisesti ja ulkoisesti ristiriitainen. Moniääninen vai kakofoninen? Pappien aktiivisuus turvapaikkaa hakeneiden ihmisten oikeuksissa on ollut huomattavaa. Saman kirkon papit näyttävät ajattelevan vaihtelevasti avioliittolainsäädännöstä. Ihmisoikeudet eivät ole automaatteja – ne vaativat ajassa, paikassa ja yksilössä oleva puntarointia. Ja toisaalta ihmisoikeudet ovat universaaleja. Turvapaikkapäätöksissä tämän vaativan puntaroinnin voi todeta.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon on mietittävä olemustaan  sekä uskonyhteisönä että sosiologisesti vähintään puolijulkisoikeudellisena toimijana. Mitkä ihmisoikeudet ovat kirkon ytimessä – ovatko kaikki?

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon on mietittävä olemustaan  sekä uskonyhteisönä että sosiologisesti vähintään puolijulkisoikeudellisena toimijana. Mitkä ihmisoikeudet ovat kirkon ytimessä – ovatko kaikki? Onko kirkolla pitävä pohja arvioida Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuja turvapaikkapäätöksissä? Onko kirkko valmis perustelemaan toimintaansa maallisen lainsäädännön suhteen? Pyrkiikö kirkko muuttamaan omaa tai maallista lainsäädäntöä? Toimivatko kirkon työntekijät suhteessa työnantajaansa vai itsenäisinä kansalaisaktiiveina? Olisiko kirkko voinut esimerkiksi aktiivisella otteella avioliittolain valmistelussa estää ajautumisen nyttemmin sekavaan tilaan maallisen lainsäädännön ja oman itsensä kanssa?  Voisiko kirkko auttaa oman uskonnon tai katsomusopetuksen kehittämistä tunnistamalla tarpeen oppilaiden yhteiseen ja eriytettyyn opetukseen?

Monet ovat aikamme kysymykset. Mitä vähemmän niihin vastataan, sitä enemmän kysymyksiä ilmenee. Niitä täytyy puntaroida syvällisesti, mutta ajallisissa raameissa. Kirkon on vastattava itselleen ja yhteiskunnalle, mikä on kirkon suhde ihmisoikeuksiin – kysymys on sekä kirkon sisäisestä todellisuudesta että ulkoisesta olemuksesta ja toiminnasta.

Myönnän seuraavan, kuten eräs piispa rakkaudellisesti totesi: olet (olen) vanha sielu. Niin minä olen. Haluaisin nähdä kirkon, joka on rakastettava, luotettava, kunnioitettava. Se vaatii kirkkoa, joka on rakastava, luottava, kunnioittava.

Toivon, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko maassamme toimivana erityisenä uskonnollisena yhdyskuntana miettisi syvällisesti, mikä on sen velvoite ja missio ihmisoikeuksien edistäjänä. Tähän ei voi vastata ilman kirkon ja valtion suhteen pohtimista.

Suosittelen, että kirkon toimijat lukevat ajatuksella opetusministeriön entisen kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kirjan Kirkko keskellä yhteiskuntaa. Turun kirkolliskokouksesta Armenian patriarkaattiin  (Kirjapaja 2015) ja pohtivat, onko kirkko enää riittävästi kärryillä esimerkiksi siitä lainsäädännöstä, jota valtioneuvosto valmistelee ja joka välittömästi vaikuttaa kirkon olemukseen ja toimintaan? Määrittääkö kirkko aktiivisesti ja ennakollisesti suhdettaan ihmisoikeuksiin? Jos se ei tätä tee, valtio ja kirkkokansa tämän joka tapauksessa tekevät.

 

Viitteet:

  1. (CRC/C/GC/15, kohta 9: http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_C_GC_15_julkaisu.pdf).
  2. Tyttöjen ympärileikkaus ja poikien ei-lääketieteellinen ympärileikkaus: http://lapsiasia.fi/aineistot/pyorean-poydan-keskustelut/tyttojen-ymparileikkaus-ja-poikien-ei-laaketieteellinen-ymparileikkaus/; Lapsen oikeus hyvään kuolemaan: http://lapsiasia.fi/aineistot/pyorean-poydan-keskustelut/lapsen-oikeus-hyvaan-kuolemaan-pyorean-poydan-keskustelu-lasten-saattohoidosta/; Pienuskonnot, oman uskonnon opetus: http://lapsiasia.fi/tata-mielta/lausunnot-2/lausunnot-2014/lapsiasiavaltuutetun-lausunto-muiden-uskontojen-kuin-evankelisluterilaisten-ja-ortodoksisen-uskonnon-opetusperusteiden-tiukennuksesta-perusopetuksessa-ja-lukiokoulutuksessa/; Samaa sukupuolta olevien parien tasarvo/yhdenvertaisuus: http://lapsiasia.ssthosting.fi/?page_id=773; Uskonyhteisöjen arviointi ja valvonta: http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2017/02/LAPS_aloite_uskonnonvapausltk_16022017.pdf; Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen: http://lapsiasia.fi/aineistot/pyorean-poydan-keskustelut/lapsen-itsemaaraamisoikeus-sukupuoleen/

 

 

TM, HTM Tuomas Kurttila toimii Suomen lapsiasiavaltuutettuna ja Euroopan lapsiasiavaltuutettujen puheenjohtajana. Kurttila on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen Paavalin seurakunnassa.  Hän yrittää päättää työviikkonsa Yleisradion iltahartauteen ennen Lauantain toivottuja levyjä.

Tilaa Kytkin-uutiskirje

Tilaa sähköpostiin tieto uusista artikkeleista

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje

RSS-syötteet

2 vastausta artikkeliin “Ihmisoikeudet ja Lutherin kirkko”

  1. Jos tarkastelee maailmanhistoriaa ja eri uskontojen historiaa, luulisi Kurttilankin huomanneen, että sinne, minne menee kristinusko, menee lukutaito ja hygienia sekä sairaista, vanhuksista ja lapsista huolehtiminen. Kristinuskolle ei ole ominaista käsittää ”ihmisoikeudet buffetpöydäksi, josta voi noukkia itselleen sopivimmat oikeudet lautaselleen”.
    Tällaista lapsenoikeuksien vastaista buffetpöytää Kurttila on kuitenkin itse ollut pystyttämässä. Äitiyslakialoitteessa, jota Kurttila on puoltanut ja mainostanut, on lause: ”Joka on 14 §:n nojalla tunnustanut äitiytensä, voi peruuttaa tunnustamisensa ilmoittamalla siitä kirjallisesti äitiyden selvittämisestä huolehtivalle lastenvalvojalle viimeistään 30. päivänä lapsen syntymästä.” Suomeen ollaan siten luomassa antiikin Rooman aikaista käytäntöä, jossa vauvan syntymän jälkeen toinen raskauden aikainen vanhempi kääntää peukalon alaspäin tarkoittaen: et kuulu perheeseeni, kiellän sinut.
    Haluaisin kuulla Kurttilan perustelut tällaiselle ajattelulle, sillä ”YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus sitoo meitä kaikkia”.
    Sen sopimuksen vastaista on myös se, että lapsen ”tunnustaneen äidin” peruutusilmoituksen jälkeen hedelmöityshoidolla alkunsa saaneen lapsen isyyden vahvistaminen on kokonaan suljettu pois. Näin siis vaikka lapsen synnyttänyt äiti, biologinen isä ja lapsi itse kaikki sitä haluaisivat. Tämänkin perustelut haluan lapsiasiavaltuutetulta kuulla. Kristinuskon mukainen käytäntö tämä ei ole.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *