Kirja-arvostelu
Jaana Hallamaa, Yhdessä toimimisen etiikka, 2017 Gaudeamus
Jaana Hallamaan teos Yhdessä toimimisen etiikka on vallan erinomainen ja ansaitsee paikan jokaisen etiikasta kiinnostuneen käsikirjastossa. Tulen säännöllisesti etsimään teoksen käsiini myös tulevaisuudessa.
Hallamaa asettaa kirjan ensimmäiseksi tavoitteeksi hyödyntää yhdessä toimimiseen liittyviä käsitteitä ja filosofisia muotoiluja erityyppisen yhteistoiminnan analysoimiseen. Toinen tavoite on luonnostella, kuinka yhdessä toimimisen moraalista laatua voitaisiin arvioida ja parantaa.
Ensin mainittu tehtävä suoritetaan perusteellisesti. Hallamaa analysoi ja selkiyttää keskeiset eettisen argumentaation sekä moraalisen toiminnan käsitteet. Hän lähtee oppikirjamaisesti liikkeelle perusteista, filosofisesta käsiteanalyysistä ja sen edellytyksistä. Siitä siirrytään toiminnan käsitteeseen, hyvään moraaliseen toimintaan ja kultaiseen sääntöön vastavuoroisuuden periaatteena. Tämän jälkeen nostetaan esille Raimo Tuomelan sosiaalisten tekojen teoria, luottamuksen ja vallan käsitteet sekä vaikuttamisen muodot. Lopussa tarkempaan tarkasteluun tulevat erilaiset yhteistoiminnan muodot.
Mielestäni teoksen erityinen ansio on sen eettisessä keskustelussa tarvittavien käsitteiden perusteellinen analyysi ja määrittely. Esitystä selkiyttävät lukuisat taulukot. Arvelen, että tulevien polvien eetikot ja suomalaiset opinnäytteiden tekijät tulevat pitkään viittaamaan Hallamaan tekemiin määrittelyihin. Niin minäkin tulen tekemään. Teksti on analyyttisen tiivistä ja selkeää, mutta abstraktiotaso saattaa olla monelle lukijalle hieman haasteellinen. Onneksi monet konkreettiset esimerkit selkiyttävät analyysiä.
Teoksen erityinen ansio on sen eettisessä keskustelussa tarvittavien käsitteiden perusteellinen analyysi ja määrittely.
Silloin tällöin tiivis esitys saa jopa koomiselta tuntuvia piirteitä, kun samaa käsitettä toistetaan useissa eri merkityksissä. Esimerkiksi seuraavaa tekstiä piti lukea pariin kertaan: ”Myös ei-toimiminen vaikuttaa toimijaan. Se voi olla toiminnasta pidättäytymistä; toimija päättää olla tekemättä mitään. Tällöin ei-toimiminenkin on teko. Toimija voi olla myös niin nujerrettu, ettei arvosta omaa toimijuuttaan ja toimintaansa, eikä siksi pidä omaa panostaan minkään arvoisena. Hän voi vetäytyä toimijuudestaan jossain omalta ja muiden kannalta ratkaisevassa tilanteessa, kun olosuhteet edellyttäisivät asioihin puuttumista ja niihin vaikuttamista. Jos ei-toimiminen vakiintuu tavaksi vastata haasteisiin, se lamaannuttaa toimijaa edelleen ja vahingoittaa hänen minäkäsitystään.”
Hallamaan esityksessä toimijan käsitteen analyysi on olennainen. On tärkeää selvittää, kuka tekee mitäkin, kuka on vastuullinen, missä mielessä jonkin toiminta on hyvää ja mihin toiminta kohdistuu jne. Käsiteanalyysin lopussa tarkastellaan viime vuosien filosofisessa keskustelussa esillä olleita lahjan antamiseen ja tunnistamiseen liittyviä kysymyksenasetteluja. Näin Hallamaa päätyy yhdessä toimimisen etiikan kantavaan ideaan ja ihanteeseen eli monenkeskiseen vastavuoroisuuteen. Tämä edellyttää, että toimijat tunnistavat toisensa ja riippuvuutensa toisistaan sekä sitoutuvat toiminnassaan vastavuoroisuuteen. Tällainen ajattelu edellyttää myös moneuden tunnustamista ja jatkuvaa keskustelua erilaisista näkemyksistä hyvästä.
Kuvaavaa Hallamaan kirjalle on, että toiseen tavoitteeseen päästään vasta viimeisessä luvussa. Sitä ennen on keskitytty 255 sivun verran filosofiseen käsiteanalyysiin. Analyysi on toki ollut tarpeellista ja se selkiyttää kokonaisuutta huomattavasti, mutta kirjan otsikon perusteella olisin odottanut, että yhdessä toimimisen konkreettisiin kysymyksiin ja haasteisiin oltaisiin päästy huomattavasti aikaisemmin. Johtopäätökset ovat kuitenkin tärkeitä ja ajattelua avaavia. Hallamaa päätyy neljään lähimmäisen toimijuutta tukevaan normiin.
- Kukaan ei voi vaatia toiselta sellaista, mihin ei itse ole valmis.
- Kukaan ei voi kieltää toisilta sellaista, mihin hän katsoo itse olevansa oikeutettu.
- Jokaisen on suotava muille se, mihin hän katsoo itse olevansa oikeutettu.
- Kukaan ei voi sitoa oikeuksiensa toteutumista tai identiteettinsä tunnustamista vaatimukseen saada kieltää toisilta jotain heidän ominaisuuksiensa tai identiteettinsä perusteella.
Väitteiden taustalla voidaan helposti tunnistaa klassinen kultainen sääntö, mutta siihen tukeutuvaa ajattelua on jalostettu filosofisesti perusteltuun muotoon. Viimeinen luku on niin mielenkiintoinen, että se olisi ansainnut huomattavasti laajemman käsittelyn. Toivottavasti saamme tulevaisuudessa luettavaksi jatko-osan.
Jatko-osassa olisi hyvä ottaa käsittelyyn työyhteisöihin ja moninaisiin organisaatioihin liittyvät kompleksiset systeemit tai niin kutsutut pirulliset ongelmat. Niiden oppineesta eettisestä analyysistä olisi paljon iloa johtajille, työnohjaajille ja työyhteisöjen kehittäjille.
Dosentti, TT, Kari Kopperi