16.2.2017 / Yleinen

Juha Siltala: Elinkeinojen pitäisi elättää ihmisiä eikä ihmisten elinkeinoja

Julkaistu Kategoriat YleinenAvainsanat ,
Jaa:
Professori Juha Siltala toteaa pessimistisen ennustuksensa työelämän heikentymisestä toteutuneen.

Helsingin yliopiston Suomen historian professori Juha Siltala julkaisi vuonna 2004 Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltioiden ajasta globaaliin hyperkilpailuun -kirjan.

– Olin käsitellyt 1990-luvun alkupuolella ahdistusta ja häpeää yhteiskunnallisina teemoina. Kun niistä haluttiin kuulla, kuulijat liittivät aina ahdistuksen työssään tapahtuneisiin muutoksiin, Siltala taustoittaa.

Viime syksynä julkaistiin Siltalan ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiölle kirjoittama Impulsseja-raportti, jonka otsikkona oli Työnantajan alaisena ilman työsuhdetta. Uuden talouden keikka- ja silpputyö paluuna entiseen.

Vuoden 2004 kirjassaan Siltala pohti amerikkalaisen ja saksalaisen keskustelun mukaisesti työn vaihtosuhteen heikentymistä, lisääntyvää kiirettä ja työn epävarmentumista.

– Jo silloin kirjani teemana oli työtä tekevän keskiluokan kriisi. Nyt se on tullut yleiseksi teemaksi populististen reaktioiden myötä, vaikka kirjani aikoihin työelämän kaikkinainen huononeminen haluttiin kiistää. On käynyt niin kuin varoitin: työmarkkinakansalaisuus ei enää entiseen tapaan tuota yhteiskunnallista integraatiota, jos toiset nääntyvät ja toiset tippuvat pois.

palkat on globaalikilpailusssa ja automaatiossa painettu liian alas

Joidenkin nykyennusteiden mukaan jatkossa 85 prosenttia työvoimasta on maailmantalouden kilpailussa enemmän tai vähemmän syrjäytyvää.

– Tämä on liikaa yhteiskuntien kestävyyden kannalta. Kokonaistaloudellinen tehokkuus voi vaatia joukkomittaista syrjäytymistä tulonjaosta, mutta eikö elinkeinojen pitäisi elättää ihmisiä eikä ihmisten elinkeinoja, Siltala kysyy.

Työvoimaa nuoremmaksi

Siltala toteaa, että niin Suomessa kuin USA:ssa harva yli 50-vuotias saa työstään pois jouduttuaan tilalle saman veroista työtä.

– Palkanalennus on melkoinen. Toki on joitakin onnellisia uranvaihtajia, joille uusi sisältö kompensoi katkoa.

Nuoret työnhakijat eivät yleensä pääse niihin työsuhteisiin, joita poistujilta vapautuu. Työ pirstotaan tai uusilta tulijoilta vaaditaan entistä enemmän aiempaa heikommin ehdoin.

– Sopimus sanellaan uusiksi. Siinä on kannustin vaihtaa työvoimaa nuoremmaksi ja nöyremmäksi, vaikka julkinen tavoite olisi nostaa eläköitymisikiä ja auttaa vanhoja jaksamaan.

– Vanhat jaksavat ylikin eläkeiän asiantuntija-ammateissa ja julkisella puolella, jos he kokevat osaamistaan arvostettavan ja saavat itse säädellä tahtiaan. Paradoksaalisesti työn ilo kasvaa eläkeiän lähetessä, kun valinnanvapaus kasvaa. Työlästyneimpiä ollaan 45-55 -vuotiaana.

Siltalan mukaan nuoret tyytyvät nöyrästi siihen, mitä saavat. Heidän rajanaan on kuitenkin se, että palkalla pitäisi elää eikä edellyttää ketjutettua harjoittelua ilmaiseksi.

Sujumiskokemus eheyttää työntekijöitä kuin paraskin terapia: olla oikealla paikalla, nähdä työnsä jälki, saada tunnustusta. Koherenssin tunne  –  terveyden edellytys  –  syntyy yhdistelmänä hallintaa ja hyvän odotusta.

– Taka-alalla kolkuttaa parempina aikoina syntynyt jälkimaterialistinen toive työn mielekkyydestä, itsensä toteuttamisesta ja hyvästä työyhteisöstä. Nuoret haluavat vanhojen tapaan selkeää työ- ja vapaa-aikaa ja ottavat mieluummin lisää aikaa kuin lisää rahaa, joka on tärkeintä ehkä vain joka viidennelle.

Siltalan mukaan työnhaussa lannistutaan, jos kukaan ei reagoi hakemuksiin kolmessa kuukaudessa.

– Instituutioiden ulkopuolisista nuorista monet ovat välivaiheessa ennen opiskelua tai armeijaa, eivät syrjäytyneitä. Syrjäytyneitä löytyy vain peruskoulun käyneistä pojista, joille ei kerry onnistumiskokemuksia.

Ihminen todistelee arvoaan

Siltala näkee nykyisen maailmantalouden stagnaation eli pysähtyneisyyden johtuvan siitä, että palkat on globaalikilpailusssa ja automaatiossa painettu liian alas. Palkat eivät kehity samaan tahtiin kuin tuottavuus lisääntyy.

– Työ myös silputaan irti työsuhteista. Näin työvoima joustaa. Haittapuolena on, että kulutuskysyntä heikkenee eikä raha kierrä, vaikka sen hintaa halvennettaisiin setelipainolla ja miinuskorolla.

Siltalan mukaan ennen keskitason koulutuksella ja keskinkertaisin ponnistuksin pääsi alempaan ja usein myös ylempään toimihenkilöluokkaan. Nyt ylempikin korkeakoulututkinto voi tuoda ihmiselle alemman toimihenkilön työn.

– Tutkintoinflaatio kertoo sosiaalisen nousun hidastumisesta tai pysähtymisestä. Suomessa ilmiö ei tosin ole yhtä paha kuin USA:ssa.

Siltalan mukaan psykologisesti merkittävää on se, että nykyään ihmisen pitäisi koko ajan ylittää itsensä ja verrata itseään maailman huippuihin säilyttääkseen edes paikkansa.

– Tästä seuraa levotonta kilvoitusta, joka ei armoa tunne ja josta Jumala on kuollut. Ihmiset koettavat todistella arvoaan keräämällä portfolioita, muuttamalla ihmissuhteensa hyötysuhteiksi  -eli verkottumalla- ja puhuvat yliminän äänellä työstä toisilleen.

Siltala toteaa, että kukaan ei saavuta täydellistä minäihannetta eikä ole huippusuorittaja 24/7.

– Itseä markkinoiva pakkopositiivisuus ylläpitää painostavaa ilmapiiriä muille. Samalla se eristää esittäjänsä todellisesta kanssakäymisestä samassa asemassa olevien kanssa. Työmarkkinapaine koetaan yksin, vain minua koskevana, vaikka se on sama monille muille. Tilanne on tarpeettoman ankara.

Samalla Siltala toteaa, että nykyisissä työnhaku-opeissa ja self improvement -oppaissa työnhakijan persoona ja sen muokkaaminen korostuvat. Ennen keskityttiin asiaosaamiseen ja jätettiin persoona yksityiselämään.

Kertakorvausihmisiä ja konsensushymistelyä

Siltala toteaa, että Suomen yrittäjistä valtaosa on yksinyrittäjiä.

– He haluavat itsenäisyyttä elämäntavan takia, vaikka usein ansaitsevat vähemmän kuin vastaavassa palkkatyössä. Pakkoyrittäjiä, jotka myyvät alihankkijoina entiselle työnantajalleen, on ehkä 20-30 000.

Siltala muistuttaa, että freelancereiden asema on epäselvä eläketurvan ja työehdoista neuvottelun suhteen. Heille sanellaan hinta ja määritellään tilaus, mutta korvaus jää kertakorvaukseksi vailla eläkemaksuja.

Juhlituista start up -yrittäjistä monet ovat sitä valtion tukirahoilla. Heidän kehittelemänsä nettimarkkinapaikat joko jakavat julkisen sektorin tietoa tai tuovat perustajalleen välityspalkkioita synnyttämättä varsinaisia työpaikkoja.

– Eläke- ja sosiaaliturvajärjestelmä ei ole pysynyt muutoksen perässä. Tämä herättää jännitteitä työntekijöiden kesken. Kertakorvausihmiset eivät halua maksaa vakinaisten vanhojen eläkkeitä.

– Yrittäjiä tarvitaan kyllä luomaan uusia tuotteita vientimarkkinoille. Juhlituista start up -yrittäjistä monet ovat sitä valtion tukirahoilla. Heidän kehittelemänsä nettimarkkinapaikat joko jakavat julkisen sektorin tietoa tai tuovat perustajalleen välityspalkkioita synnyttämättä varsinaisia työpaikkoja.

Siltala sanoo työnantajien näkevän rekrytoinnit riskinä. Alihankkijasta pääsee suhdanteissa aina helpoiten eroon.

– Liika mielipiteiden Gleichschaltung eli yhdenmukaistaminen kuitenkin kostautuu. Jos ihmiset joukkoon kuuluakseen hautaavat omat näkemyksensä asioista konsensushymistelyyn, ilmapiiristä ei tule kokeiluihin kannustava.

Win-win -tilanne

Digitalisaatio on yksi työelämän ajankohtaisista ilmiöistä ja kehityssuunnista, joka on vähentänyt työpaikkojen määrää runsaasti. Samalla on esitetty, että jatkossa digitalisaatio myös luo uusia työpaikkoja enenevissä määrin.

– Digitalisaatio suosii skaalautuvien järjestelmien räätälöijää. Aina tarvitaan myös henkilökohtaista palvelua, ongelmanratkaisua ja soveltamista. Digitalisaatiolle altteimpia ovat rutiinityöt. Missään ennusteissa uusia hyviä töitä ei kuitenkaan synny yhtä paljon kuin suhteellisen kelvollisesti palkattuja rutiinitöitä häviää.

Siltalan mukaan ihmiset ovat onnellisia puhuessaan työnsä sisällöstä. Onnettomiksi heidät saa riippuvuus asioista, joihin eivät voi vaikuttaa, mutta joista heidän pitäisi vastata.

– Sujumiskokemus eheyttää työntekijöitä kuin paraskin terapia: olla oikealla paikalla, nähdä työnsä jälki, saada tunnustusta. Koherenssin tunne  –  terveyden edellytys  –  syntyy yhdistelmänä hallintaa ja hyvän odotusta.

Siltala toteaa, että nykyinen kilpailukykyruoskinta voi lannistaa. Työnantajan pitäisi myös tunnustaa tehdyn työn arvo ja nähdä töiden tekijät tarpeellisina.

– Johto voisi pitää hetken ajan seiniä paikallaan niin, että työntekijät voivat asemansa puolustamisen sijasta tehdä ydintyötään ja saada kokea sen palkitsevan. Silloin ei tarvita enempää hengennostatusta. Win-win –tilanne on siinä.