Karismaattinen kalastaja – syväekologi, joka ei tekisi pahaa ihmisellekään

Jaa:
  •  
  •  

Kirja-arvostelu

Riitta Kylänpää: Pentti Linkola – ihminen ja legenda. 2017 Siltala

Riitta Kylänpään toimittaman kalastaja – filosofi Pentti Linkolan (s. 1932) elämäkerran alkuluvut vievät jo mennessään. Lapsuus liittyy vahvasti maamme, Helsingin ja yliopistosivistyneistön historiaan. Kaarlo Linkola oli Helsingin yliopiston rehtori. Linkolan (myöhemmin tässä ”Pentti”) äiti, professorin ja kanslerin tytär Hilkka Suolahti  ”ehti opiskella biologiaa kolme vuotta, ennen kuin hänen opettajansa Kaarlo Linkola oli ´napannut´ hänet puolisokseen 1928”.

Pentin isä kuoli hänen ollessaan vasta kymmenen, mutta äiti säilyi tärkeänä vaikuttajana hänen elämässään melkein 70-vuotiaaksi saakka.

Elämäkerrassa Penttiä kuvataan valoisana ja vilkkaana lapsena. Hänen vuosikymmenien aikana kerättyjä lintupäiväkirjojaan edelsivät huolella laaditut kirjaukset polkupyörän matkamittarin lukemista, joululahjoista, luetuista kirjoista ja jopa tapetuista kärpäsistä ja paarmoista.

Lintuharrastus alkoi Pentin ollessa 12-vuotias. Ensimmäisen kuukauden aikana hän kirjasi vihkoonsa 45 lajia. Linturetkillä oli mukava hyvä ystävä, nykyinen arkkiatri Risto Pelkonen. Lintujen laulu oli kauneinta mitä Pentti oli kuullut siihen mennessä. Ja muut harrastukset jäivät ensimmäisen innostuksen kesän jälkeen vähitellen.

Linkola on epäilemättä tunnetuimpia elossa olevia suomalaisia. Hän jakaa vahvasti mielipiteet. Linkolasta on jo vuosia välittynyt surumielinen rakkaus elämään. Ristiriitainen, koska hän näyttää välillä olevan valmis hyväksymään hirmutekoja elonkehän suojelemisen nimissä. Minulla on ollut ilo ja kunnia tutustua häneen työni kautta. Olen tavannut karismaattisen, lämpimän, älykkään ja lukeneen miehen, joka ei tekisi pahaa edes ihmisellekään. Vaikka tahtoisi.  Hyvin samankaltainen kuva välittyy lopulta lähes 500-sivuisessa elämänkerrassa.

Linkolasta on jo vuosia välittynyt surumielinen rakkaus elämään. Ristiriitainen, koska hän näyttää välillä olevan valmis hyväksymään hirmutekoja elonkehän suojelemisen nimissä.

Linkola on loistava suomen käyttäjä. Kieli on huoliteltua ja tarkkaan mietittyä. Toki välillä hänen korkeasta iästään johtuen hieman vanhanaikaista. Kieleen ja sanavalintaan muuten liittyy se kohta, jossa minulla on kunnia tulla mainituksi elämänkerrassa. ”2014 elokuussa Pentti Linkola luennoi kirkon ympäristöpäivillä yhdessä Greenpeace-aktivisti Sini Saarelan kanssa. Kun rovasti Ilkka Sipiläinen kysyi häneltä, miksi hän käytti kirjoituksissaan usein sanaa luomakunta ympäristön sijaan, hän vastasi että ´luomakunta on äänteellisesti kauniimpi´. Ympäristö on jotakin ihmisen ympärillä, sellaista jonka osa emme varsinaisesti ole. Luomakunta taas korostaa kohtalonyhteyttä muuhun elonkehään.”

Elämäkerta kuvaa kirkon ympäristöpäivien yhteydessä  sellaista piirrettä, jota kaikki eivät Linkolassa tunne: älykkään surullista, joskus hieman ironista huumoria. ”Kirkon parhaisiin puoliin kuuluu se, että se on usein kehityksen jarru”. Muistan, kuinka sali repesi nauramaan.  ”Meille syväekologeille maapallon eläinten, kasvien ja sienten muodostaman elonyhteisön varjeleminen on ainoa ja perimmäinen arvo, joka ylittää kaiken muun”.

Elämäkerrassa kerrotaan Linkolan ystävästä, Konneveden nyt jo erotetusta kirkkoherrasta ”Olavi Järvisestä” (tässä on virhe: kyseessä on Olavi Virtanen). Miehet ovat kalastaneet yhdessä – Linkolalle soutajat olivat tärkeitä – ja tutkineet linnustoa. Virtanen oli myös läsnä, kun Linkola ilmoitti liittyvänsä kirkkoon. Mainitaan siinä hyvänä tuttuna myös Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen.

Linkola siis liittyi takaisin kirkkoon, vaikkei kuulemma edelleenkään uskonut. ”Siihen vaikutti sekin, että en ole koskaan törmännyt ahdasmielisiin ja ikäviin pappeihin, vaikka niitä tiettävästi on.” Kirkko ja kirkon ihmiset ovat hänen kokemuksensa perusteella ainoita, jotka enää välittävät ihmisestä ja maailmasta.  Riitta Kylänpää kysyy kirjassa mitä liittyminen merkitsi hänelle. Hän lainaa Linkolan ystävää Anneli Jussilaa. ”Se oli hänelle eräänlainen sovinnon teko yhteiskunnan kanssa samalla tavalla kuin Luonnonperintösäätiön perustaminen oli”. Tuon uskon kysymyksen ohella ekologia mietityttää se, että väestöräjähdyksen suhteen kirkko erehtyy kerta kaikkiaan, mutta ”kun ajattelen tämän maan hallitusta, kataisia ja sipilöitä, sitä roskajengiä, kirkossa on minulle paljon enemmän läheisiä. Hallitus ei tarjoa minulle yhtään mitään.” Tyypillinen Linkolan muotoilu silloin kun hän pääsee puhuessaan vauhtiin.

Kirja sai viime vuoden Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

Pentti Linkola, Sini Saarela ja Ilkka Sipiläinen Kirkon  ympäristöpäivillä elokuussa 2014 Jyväskylässä. Kuva: Ilkka Sipiläinen

Ilkka Sipiläinen työskentelee Kirkkohallituksessa johtavana asiantuntijana.

Tilaa Kytkin-uutiskirje

Tilaa sähköpostiin tieto uusista artikkeleista

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje

RSS-syötteet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *