Kenen ääni kuuluu päätöksenteossa?

Jaa:
  •  
  •  

20 puheenvuoroa ihmisoikeuksista on sarja, jossa kirkon ja yhteiskunnan eri alojen asiantuntijat tuovat esiin ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä Suomessa ja eri puolilla maailmaa. Kirjoitukset julkaistaan kahden viikon välein Kytkin-lehdessä.

 

Julkinen päätöksenteko tuntuu olevan entistä hankalampaa. Ilmiöiden mutkikkuus ja yhteenkietoutuneisuus tekevät päätösten seurausten arvioinnin hyvin vaikeaksi. Mitä esimerkiksi sote- ja maakuntauudistus oikeasti vaikuttaa palvelujen kustannuksiin, saatavuuteen ja laatuun? Kukaan ei tiedä. Vielä mahdottomampaa on arvioida yksittäisen apua tarvitsevan ihmisen näkökulmasta, saako hän parempaa hoivaa kuin nykyjärjestelmässä saisi.

Ihmisten yhdenvertaisuus on luovuttamaton arvo. Julkisen päätöksenteon on otettava huomioon tämä perusoikeus. Kenenkään ei pitäisi joutua syrjityksi, eriarvoisesti tai epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. Sen tähden päätöksenteossa arvioidaan muun muassa lapsivaikutuksia, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvonäkökulmaa. Mutta luonnollista ja vääjäämätöntä on sekin, että ratkaisut ovat aina kompromisseja, jotka koettavat maksimoida yhteiset edut ja minimoida yksilöiden kokemat haitat.

Julkisyhteisön päätöksenteko on lähes halvaantumisen tilassa

Koetan työkseni fasilitoida  eli suunnitella ja toteuttaa monimutkaisia muutosprosesseja kirkko-organisaation eri tasoilla. Havaintoni on hätkähdyttävä – ja oletan sen olevan pätevä myös muun julkishallinnon osalta: Julkisyhteisön päätöksenteko on lähes halvaantumisen tilassa. Syitä on monia:

(1) Kompleksisuus on lisääntynyt. Syy-seuraus -suhteita tai päätösten vaikutuksia ei pystytä ennustamaan.

(2) Näkökantojen ja intressien erilaisuus on lisääntynyt. Päätöksiä joudutaan tekemään entistä ristiriitaisemmassa ja polarisoituneemmassa mielipideilmastossa.

(3) Ratkaisuja joudutaan tekemään entistä ahtaammassa taloudellisessa raamissa. Säästämisen, supistamisen ja sopeuttamisen suhinaäänet vaientavat innovaatiopuheen.

Uusi  yhteiskehittämisen työmuoto – Open Space

Olen ehdottanut virallisten päätöksentekomekanismien ja strategiaprosessien rinnalle toisen tyyppisiä työskentelymenetelmiä. Niiden tulee mahdollistaa

  • kaikkien yhdenvertainen ja tasa-arvoinen osallistuminen,
  • avoin, erilaisuutta kunnioittava vuoropuhelu sekä
  •  vapaa ideointi ja innovointi.

Kerron esimerkin. Miten ihmisten kasvava yksinäisyys tai syrjäytymisen kokemus kohdataan? Miten yksinäisen ääni tulee kuulluksi? Vaikka periaatteessa kunnan tai seurakunnan palvelut ovat kaikkia varten, miten osattomat saavat tarpeensa ja toiveensa päättäjien tietoon?

Järjestimme yhdessä suuren mediatalon ja konsulttien kanssa työpajan. Kutsuimme mukaan mahdollisimman erilaisia toimijoita ja kokemusasiantuntijoita, joiden näkökulma yksinäisyyteen oli omakohtainen, mutta erilainen kuin toisen. Käytimme Open Space -menetelmää. Työpajan tuloksena syntyi paljon uutta ymmärrystä yksinäisyyden monimutkaisesta ilmiöstä, julkista keskustelua, vuorovaikutusta eri toimijoiden kesken, ideoita ja ratkaisuja sekä pieniä arkipäivän kohtaamisen malleja.

Välillisesti uskoimme vaikuttaneemme myös julkisten toimijoiden päätöksentekoon. Toteuttamamme malli täytti kaikki kolme esittämääni kriteeriä. Samoin työskentelyn avulla selvisimme kohtuullisesti kaikista kolmesta edellä esitetystä muutoksen läpiviennin ongelmasta. Tampereen hiippakunnan tuottama Lasisilta –työpajan malli edustaa ajanmukaista yhteiskunnallisen keskustelun foorumia, jonka avulla voidaan etsiä ratkaisuja monimutkaisiin sosiaalisiin ongelmiin ja tuottaa ideoita päätöksenteon tueksi.

Tampereen hiippakunnan tuottama Lasisilta –työpajan malli edustaa ajanmukaista yhteiskunnallisen keskustelun foorumia, jonka avulla voidaan etsiä ratkaisuja monimutkaisiin sosiaalisiin ongelmiin ja tuottaa ideoita päätöksenteon tueksi.

 

Muita menetelmiä ihmisten osallistamiseen ovat mm. kansalaisraati, organisaatioraati, joukkoistaminen, punnittu mielipidemittaus, World café, Open space, arvostava haastattelu (Appreciative Inquiry), osallistava budjetointi ja Learning Café. Kaikissa näissä on ideana yhteiskehittäminen. Osallistujat saavat kokemuksen kuulluksi ja arvostetuksi tulemisesta, mahdollisuudesta vaikuttaa ja tuntea merkityksellisyyttä.

Olen monissa muutosprosesseissa kokenut myös pettymyksiä ja turhautumista. Päätöksentekijät eivät katso riittävän kauas, vartioivat vain omaa intressiään, pitävät kiinni omasta asemastaan, tekevät ratkaisuja tunteiden pohjalta tai enemmän viestintäilmaston kuin tiukan fakta-analyysin varassa. Menneisyyden ihanteet hallitsevat mielikuvia enemmän kuin tulevaisuuden unelmat. Olen kuitenkin vakuuttunut, että nämä ongelmat olisivat vältettävissä. Se edellyttää rohkeutta asettua työskentelemään toisenlaisella otteella virallisen päätöksenteon rinnalla.

Yksi hallinnon luovuttamattomia periaatteita on, että  sitä, jota asia/ratkaisu/päätös koskee, on kuultava. Tätä kuulemismenettelyä avarasti tulkiten osallistavissa menetelmissä tai yhteiskehittelyssä on kyse juuri siitä, että niiden ääni tulisi kuulluksi, jotka kokevat jääneensä oikeudettomiksi, osattomiksi ja ulkopuolisiksi yhteisöissämme. Yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää päättäjiltä epäitsekästä toisen ihmisen osaan eläytymistä.

 

 

TT Ari Hukari on Tampereen hiippakunnan dekaani ja kirkon työyhteisökonsultti

 

Tilaa Kytkin-uutiskirje

Tilaa sähköpostiin tieto uusista artikkeleista

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje

RSS-syötteet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *