Köyhyys ja väkivalta – oikeudenmukaisuus ja rauha

Jaa:
  • 18
  •  

20 puheenvuoroa ihmisoikeuksista on sarja, jossa kirkon ja yhteiskunnan eri alojen asiantuntijat tuovat esiin ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä Suomessa ja eri puolilla maailmaa. Kirjoitukset julkaistaan kahden viikon välein Kytkin-lehdessä.

Mitä opittavaa Suomella olisi El Salvadorista? Kerron aluksi, miksi El Salvadorista muutetaan muualle, erityisesti  Yhdysvaltoihin. Useimpien muuttajien on pakko lähteä, koska muita vaihtoehtoja ei ole. Köyhyys ja epäoikeudenmukaisuus ovat lähes poikkeuksetta maailmanhistoriassa tuottaneet väkivaltaa. Myös El Salvadorin historia on täynnä esimerkkejä yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta, taloudellisesta eriarvoisuudesta, syrjinnästä ja ihmisoikeuksien loukkauksista.

El Salvadorissa väkivaltaan ovat syyllistyneet niin sorretut kuin sortajat. Toisten ihmisten alistaminen alkoi jo konkistadorien eli espanjalaisten valloittajien aikana yli 500 vuotta sitten. Yleisesti sitä pidetään patriarkalistisen järjestelmän sekä niin sanotun machismon alkuna Keski-Amerikassa. Siinä valloittajat alistivat alkuperäiskansoja, katoliset papit intiaaniuskontojen edustajia, maanomistajat palkollisiaan, johtajat alaisiaan, miehet naisia ja niin edelleen.

Keski-Amerikassa 1950-70-lukuja leimasivat toistuvat vallankumoukset, kylmä sota ja USA:n vaikutusvallan kasvu sekä vapautuksen teologian syntyminen. El Salvadorissakin hallituksen joukot ja maata omistava eliitti tappoivat 1970-luvulla talonpoikia, vangitsivat opiskelijoita ja vandalisoivat kirkkoja. Ihmiset aktivoituivat poliittisesti. Myös katolisen kirkon alkuaan konservatiivisesta arkkipiispasta Óscar Romerosta tuli vapautuksen teologian kannattaja, ja kirkkoa syytettiin kommunismista. Eräällä kuolemanpartiolla oli mottona: ”Ole isänmaallinen – tapa pappi!” Vuonna 1980 arkkipiispa Óscar Romero surmattiin kirkon alttarille.

El Salvador ajautui sisällissotaan, jota kesti vuodesta 1980 vuoteen 1992. Toivo demokraattisen ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan ja paremman tulevaisuuden rakentamisesta vaihtui uuden vuosituhannen alussa apatiaan. Köyhyys ja monet muut syyt, jotka olivat ajaneet maan sisällissotaan, olivat yhä ennallaan. Hallitus ajoi yksityistämistä monella sektorilla ja solmi USA:n kanssa CAFTA- eli vapaakauppasopimuksen. Lisäksi epäoikeudenmukaiset maanomistussuhteet olivat ennallaan.

Vaikka oli niin sanottu rauhan aika, väkivalta ei loppunut. Väkivaltaisen kuoleman koki päivittäin 10–20 henkeä. Tekijöinä eivät enää olleet sotilaat eivätkä sissit vaan väkivaltaiset mara-jengit. Niihin kuuluu pääosin 14–25 vuotiaita miehiä, jotka välittävät huumeita ja keräävät suojelurahoja. Mara-jengit saivat alkunsa Yhdysvalloissa, jossa salvadorilaiset nuoret olivat oppineet rikollisiksi ja tulleet sitten karkoitetuiksi kotimaahansa. Sodasta selviytyneessä El Salvadorissa jälleenrakennus ei ollut onnistunut, vaan suuri osa kansasta ja erityisesti nuorista jäi tyhjän päälle. Tähän mara-liike toi erään selviytymiskeinon. Kierre syveni, kun työttömyys ja köyhyys ja mara-jengien aggressiivinen värväys ajoi nuoria lähtemään maasta  Yhdysvaltoihin enimmäkseen laittomina siirtolaisina. Vuosina 2005–2008 maastapako eskaloitui niin, että päivittäin 200–300 nuorta miestä ja naista lähti tuolle vaaralliselle matkalle.

Mara-jengien aiheuttama keskinäinen väkivalta on kasvanut; noin 18 ihmistä päivässä tapetaan hallituksen kovista otteista huolimatta (vankiloissa on noin 13 000 jengiläistä ja kaduilla noin 70 000). Elokuussa 2015 noin 40 henkeä päivässä menetti henkensä. Kansainvaellus turvallisemman, vapaamman ja paremman toimeentulon toivossa Yhdysvaltoihin jatkuu yhä; lähtijöitä on noin 400 joka päivä. Köyhyyden, väkivallan ja maastamuuton keskellä katolisen kirkon edistykselliset ryhmät, pieni luterilainen kumppanuuskirkkomme sekä evankelikaaliset kirkot ovat pyrkineet pitämään toivoa ja elämän merkityksellisyyttä yllä. Luterilainen kirkko on myös viime vuosina pyrkinyt luomaan keskusteluyhteyttä mara-jengien ja hallituksen välille.

Onko näistä kaukana meistä tapahtuvista asioita jotain opittavaa meille Suomessa? Ihmettelimme vuonna 2015, miksi Eurooppaan ja jopa Suomeen pyrki varsin runsaasti juuri nuoria miehiä konfliktialueilta. Perehdyttyäni asiaan olen muistuttanut eri tilanteissa, että monille konfliktialueilta tuleville lähdön syyt ovat samat kuin El Salvadorissa. Sotaa käyvissä tai sotatilaa muistuttavissa maissa pyritään juuri nuoria miehiä värväämään joko hallituksen joukkoihin tai erilaisiin sissijoukkoihin. El Salvadorissa mara-jengit uhkaavat nuoria: ”Jos et liity, raiskaamme siskosi tai tapamme äitisi tai isäsi”. Todennäköisesti samantyylistä uhkailua tapahtuu myös näissä maissa, joista meillekin on turvapaikanhakijoita tullut. Toinen syy monille tulijoille on köyhyys. Etsitään parempaa toimeentuloa perheille; esimerkiksi Yhdysvaltoihin  päässeet salvadorilaiset lähettävät rahaa perheilleen. Työttömyyden ja köyhyyden takia myös tuhannet suomalaiset lähtivät  1960 -luvulla Ruotsiin paremman toimeentulon perässä.

Turhautuminen, työttömyys, köyhyys ja apatia ovat helppoja väkivallan kasvualustoja niin kantasuomalaisille nuorille kuin turvapaikanhakijoille, pakolaisille ja paperittomille. Välttääksemme väkivaltaa, tarvitsemme jatkuvaa dialogia hallituksen, uskonnollisten yhteisöjen ja maahanmuuttajien edustajien kanssa.

Jotkut turvapaikanhakijoista ovat lähtömaissaan oppineet väkivaltaisia ja rikollisia taitoja. Onneksi meillä Suomessa on kiinnitetty tähän haasteeseen huomiota. Turhautuminen, työttömyys, köyhyys ja apatia ovat helppoja väkivallan kasvualustoja niin kantasuomalaisille nuorille kuin turvapaikanhakijoille, pakolaisille ja paperittomille. Välttääksemme väkivaltaa, tarvitsemme jatkuvaa dialogia hallituksen, uskonnollisten yhteisöjen ja maahanmuuttajien edustajien kanssa. Tarvitsemme myös kansalaisjärjestöjen järjestämiä aktiviteetteja ja rohkeita aloitteita työmarkkinoilta ihmisten työllistämiseksi. Tarvitsemme lakeja, jotka helpottavat maahanmuuttajien työllistymistä ja asettumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kirkkona meidän on edelleen syytä muistaa, että kirkon ja kristittyjen tehtävä on auttaa hädässä olevia, ymmärtää ja asetttua heikomman puolelle, ylläpitää toivoa ja etsiä tietä umpikujasta. Doris Peschke, Euroopan Kirkkojen Siirtolaiskomiteasta (Churches’ Commission for Migrants in Europe, CCME) Brysselistä muistuttaa, että Euroopan Unionin rajoista on tullut tuhansien hauta. Se ei ole lähimmäisenrakkauden eikä ihmisarvon mukaista.

Euroopan Kirkkojen Siirtolaiskomitea, luterilainen kirkkomme ja lukuisat kansalaisjärjestöt Euroopassa aloittavat helmikuussa 2018 kampanjan We Are a Welcoming Europe. Kampanja pyrkii vaikuttamaan muun muassa vuoden 2019 Euroopan parlamenttivaaleihin ja siihen, että Euroopan Komissio voisi suoraan tukea paikallisia ryhmiä, jotka ovat halukkaita vastaanottamaan ja integroimaan pakolaisia. Kampanjan tavoitteena on myös lopettaa hallitusten mahdolliset rankaisutoimet vapaaehtoista humanitaarista apua antaville. Euroopassa ja rajoillamme tapahtuneiden hyväksikäytön, rikosten ja ihmisoikeusrikkomusten uhrien puolustaminen on eräs kampanjan tavoitteista. Nämä tavoitteet ovat linjassa Raamatun sanoman kanssa ihmisten mittaamattomasta arvosta Jumalan silmissä ja meidän velvollisuudestamme puolustaa heikoimpia.

 

Lähteitä:

Aaltonen, Heli (2013), Fe y Esperanza. Women’s Road to Leadership and Ministry in the Lutheran Church of El Salvador 1952-2009. Åbo Akademi: Turku.

https://www.weareawelcomingeurope.eu/# We are a Welcoming Europe.

 

TT Heli Inkinen on yliopisto-opettaja Åbo Akadamissa

Tilaa Kytkin-uutiskirje

Tilaa sähköpostiin tieto uusista artikkeleista

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje

RSS-syötteet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *