Luther – profeetta vai vallanpitäjien hännystelijä?

Jaa:
  •  
  •  

Kulumassa olevan merkkivuoden aikana on nostettu esille myös reformaation epämiellyttäviksi koettuja ratkaisuja. Yksi niistä on se, että Martin Luther asettui vuoden 1525 talonpoikaiskapinan aikana vallanpitäjien puolelle ja torjui kapinallisten oikeutetuilta tuntuvat vaatimukset. Kaiken lisäksi hän kehotti ruhtinaita kukistamaan kapinan armottomasti. Miksi Luther päätyi tällaiseen kannanottoon, jota hänen kannattajansakin laajasti paheksuivat? Kysymyksessä oli kauaskantoinen ratkaisu, jonka vaikutukset ovat tuntuneet vuosisatojen ajan ja näkyivät esimerkiksi kirkon suhtautumisessa Suomessa vuonna 1918 tapahtuneeseen vallankumousyritykseen ja sen tukahduttamiseen.

Miksi Saksan talonpojat nousivat kapinaan?

Saksan talonpojat eivät olleet yhtenäinen joukko. Osa oli maaorjia (Leibeigene), joilla ei ollut oikeutta lähteä pois tilaltaan. Tämä jätti heidät helposti isäntiensä armoille. Osa oli vuokraviljelijöitä, joiden asema oli yleensä parempi. Luther oli lähtöisin tällaisesta vuokraviljelijäsuvusta. Varsinkin syrjäseuduilla oli myös sellaisia talonpoikia, jotka omistivat itse tilansa. Talonpoikien aseman kirjavuus näkyy myös heidän artikloistaan. Niissähän on otettu huomioon erilaisten ryhmien tavoitteet. Täytyy myös muistaa, että kaikki talonpojat eivät nousseet kapinaan. Sen sijaan kapinaan liittyi myös kaupunkien köyhää kansaa.

Kapinaliike ei varsinaisesti liittynyt Lutheriin ja reformaatioon vaan syyt olivat kauempana, lähinnä väestönkasvussa ja talonpoikien asemassa tapahtuneissa muutoksissa.

Kapinan syistä on tutkimuksessa keskusteltu jo sukupolvien ajan. Kapinaliike ei varsinaisesti liittynyt Lutheriin ja reformaatioon vaan syyt olivat kauempana, lähinnä väestönkasvussa ja talonpoikien asemassa tapahtuneissa muutoksissa. Kapinalliset itse esittivät asian niin, että heidän asemaansa oli huononnettu. Tässä olikin perää. Siksi he vaativat paluuta entisiin aikoihin. Toisaalta talonpojat vaativat entistä laajempia oikeuksia ja etuja. Myös Lutherin ympärille syntynyt evankelinen liike vaikutti kumouksellisen ilmapiirin syntymiseen. Sehän oli kapina kirkon johtoa vastaan. Entinen järjestys näytti murtuvan, ja suuretkin muutokset tuntuivat mahdollisilta. Evankelisen liikkeen vaikutus näkyy selvästi myös kapinallisten artikloissa.

Talonpoikien nousu ja tappio

Talonpoikaiskapina ei ollut yhtenäinen liike. Siksi olisi osuvampaa puhua toisiinsa höllästi liittyneistä kapinaliikkeistä. Liikehdintä alkoi Lounais-Saksasta jo kesällä 1524. Varsinaisesti kansannousut pääsivät vauhtiin talvella 1524–1525. Kapinalliset kokoontuivat useiksi joukoiksi, joilla oli omat johtajansa. Heidän arvovaltansa ei kuitenkaan ollut kovin suuri. Patoutunut katkeruus näkyi varsinkin aatelin linnojen ja kartanoiden hävittämisenä sekä luostareiden ryöstämisenä. Kapinan johtajat pyrkivät myös neuvotteluihin vallanpitäjien kanssa. Tämä tuli näkyviin Lounais-Saksan kapinallisten Kahdessatoista artiklassa, jossa talonpoikien vaatimukset on esitetty kirjallisessa muodossa. Artiklat levisivät painettuina muillekin kapinaan liittyneille alueille.

Kapinallisten päämäärissä oli suuria eroja. Osa pyrki saamaan Kahdessatoista artiklassa vaaditut paremmat oikeudet. Osa taas kaavaili laajempaa kumousta. Selvimmin tämä tuli näkyviin Thüringenin kapinaliikkeessä. Sen henkiseksi johtajaksi oli noussut Thomas Müntzer -niminen pappi. Hän oli aluksi liittynyt Lutheriin mutta riitaantunut sittemmin tämän kanssa. Müntzer tulkitsi aikaansa toisella tavalla kuin Luther. Hänen mukaansa oli tultu historian käänteeseen. Raamatussa ennustettu tuhatvuotinen valtakunta, rauhan ja oikeudenmukaisuuden aika, oli nyt alkamassa. Siihen päästäisiin, kun oikeamieliset ihmiset kukistaisivat väärät vallanpitäjät. Hurskaat joutuisivat kyllä kärsimään mutta Jumala itse veisi heidän asiansa voittoon.

Lounais-Saksan ruhtinaiden ja kaupunkien 1400-luvun lopulla muodostama Schwabenin liitto torjui Kahdessatoista artiklassa esitetyt vaatimukset. Ruhtinaiden oli kuitenkin aluksi vaikea saada koolle riittävästi voimia kapinan kukistamiseen. Tilanne muuttui vasta kevättalvella. Sen jälkeen kapinaliikkeet nujerrettiin nopeasti, Thüringenin kapina Frankenhausenin taistelussa 15. toukokuuta. Nykyisen käsityksen mukaan kapinan kukistamisessa ja sen jälkiselvittelyissä surmattiin yhteensä noin 100 000 kapinallista.

Hans Baldungin kuva Talonpoikassodan taistelusta 1525 (lähde: Wikimedia Commons)

Luther sanoutuu irti kapinasta

Monet kapinallisista olivat toivoneet, että Luther tulisi heidän tuekseen. Olihan Luther esimerkiksi puolustanut seurakuntien oikeutta päättää omista asioistaan. Tällaiset toiveet osoittautuivat kuitenkin turhiksi. Luther otti kapinaan kantaa kirjasella Kehotus rauhaan Schwabenin talonpoikien kahdentoista artiklan pohjalta. Hän myönsi epäkohtien olemassaolon ja neuvoi vallanpitäjiä korjaamaan ne. Kapina oli kuitenkin väärä tie ongelmien ratkaisemiseen. Kun mitään sovittelumekanismejakaan ei tunnettu, Lutherin kanta oli selvä: jos esivalta ei halunnut kuulla alamaisten esityksiä, näiden oli tyydyttävä oloihinsa.

Käytännössä Luther saattoi vaikuttaa lähinnä Thüringenin kapinaan. Hän yritti estää sen puhkeamisen levottomille alueille keväällä 1525 tekemänsä saarnamatkan avulla. Se ei kuitenkaan onnistunut. Ilmapiiri oli kiihtynyt ja Luther sai olla tyytyväinen päästessään takaisin Wittenbergiin ehjin nahoin. Tässä tilanteessa hän kirjoitti uuden kirjasen Talonpoikien murha- ja ryöstöjoukkoja vastaan. Sen sanoma oli selvä. Ruhtinaiden oli otettava tehtävänsä vakavasti ja kukistettava kapina. Kirjanen ilmestyi kuitenkin vasta Thüringenin kapinan kukistumisen jälkeen. Sen sijaan vallanpitäjät kyllä saattoivat käyttää kirjasta perusteena kapinallisten rankaisemiseen armottomasti ja laajamittaisesti. Kapinallisten kannattajat taas käänsivät selkänsä Lutherille ja leimasivat hänet pelkuriksi ja ruhtinaiden hännystelijäksi. Lutherin ehdoton kanta ja kovat sanamuodot herättivät niin paljon arvostelua, että hän joutui puolustamaan niitä vielä toisella kirjasella.

Mistä Lutherin jyrkkä kanta johtui?

Lutherin kannanottoja arvioitaessa on ensinnäkin muistettava, että hänen olisi ollut vaikea jäädä sivuun. Lutherin edellisinä vuosina saavuttama auktoriteetti vaati häntä ottamaan kantaa suurten riskien hinnallakin. Kysymys oli myös hänestä itsestään. On helppo kuvitella, että kapinallisten voittaessa myös Luther olisi päässyt hengestään. Toiseksi on otettava huomioon Lutherin tausta. Hän oli vaurastuneen kaivosyrittäjän poika. Kaivostoiminta taas perustui yhteistyöhön Mansfeldin kreivien kanssa. Myönteinen suhtautuminen ruhtinasvaltaan lienee siksi ollut Lutherille jo kodin perintöä. Wittenbergissä Luther oli luonut hyvät suhteet Saksin vaaliruhtinaan lähipiiriin. Lisäksi hän oli aikaisemminkin sanoutunut irti kaikista levottomuuksista.

Tätä taustaa vasten oli luonnollista, että Luther torjui kaikki kapinat. Hänen mielestään niistä ei seurannut mitään pysyvää hyvää. Lutheria on tämän kannan vuoksi pidetty suorastaan profeettana. Monien mielestä myöhemmät vallankumoukset ovat osoittaneet hänen olleen oikeassa. Onkin aiheellista kysyä, mitä esimerkiksi sadan vuoden takainen Venäjän vallankumous tuotti. Miljoonia ihmishenkiä vaatineen diktatuurin suuret lupaukset osoittautuivat lopulta katteettomiksi. Koska historiassa vain yksi vaihtoehto toteutuu, emme tiedä, mitä Saksassa olisi tapahtunut, jos vuoden 1525 kapinalliset olisivat voittaneet. Hyvin mahdollisesti tuloksena olisi ollut kaaos lukemattomine uhreineen.

Lutherilla oli kannalleen myös teologisia perusteita. Hän näki maallisen esivallan Jumalan suurena lahjana, jonka ansiosta syntiin langenneessa maailmassa säilyi edes jonkinlainen järjestys. Kahteentoista artiklaan julkaisemassaan vastauksessa Luther kirjoitti, että ihmiset olivat syntyperänsä perusteella eriarvoisia. Jokaisen oli tyydyttävä omaan kutsumukseensa. Muu oli pohjimmaltaan nousua Jumalaa itseään vastaan.

Lisäksi on muistettava, että Luther uskoi Kristuksen paluun olevan aivan lähellä. Paavi oli jo paljastunut Antikristukseksi. Koska kristityt eivät totelleet enää paavia, Paholaisen oli löydettävä uusia keinoja evankeliumin tukahduttamiseen. Yksi niistä oli maailman syökseminen kaaokseen. Juuri tästä oli talonpoikien kapinassa Lutherin mielestä kysymys. Sekin liittyi poikkeukselliseen lopun aikaan. Vastaavasti ruhtinaiden oli tukahdutettava se vaikkapa poikkeuksellisen kovin keinoin.

Lutherille kapina oli syvä järkytys. Hänen uskonsa siihen, että evankeliumin julistus loisi omalla voimallaan Raamatun mukaista seurakuntaelämää, oli pettänyt. Müntzerin kaltaiset harhaanjohtajat olivat vieneet joukot mukanaan. Olisiko hänen siis pitänyt myöntää erehtyneensä ja palata katuen paavin huomaan? Sitä Luther ei halunnut tehdä.

Kapinan jälkeisinä vuosina uusi luterilainen kirkko alkoi rakentua ruhtinaiden ja luterilaisten teologien yhteistyön tuloksena. Tämä yhteistyö painoi leimansa luterilaisuuden luonteeseen ja toimintatapoihin.

Oli toinenkin tie. Lutherin käsityksen mukaan ainoa taho, joka kykenisi luomaan seurakuntiin jonkinlaisen järjestyksen, olivat häneen myötämielisesti suhtautuvat ruhtinaat. Asettumalla epäröimättä kapinan aikana ruhtinaiden puolelle Luther oli osoittautunut heidät silmissään luotettavaksi yhteistyökumppaniksi. Kapinan jälkeisinä vuosina uusi luterilainen kirkko alkoi rakentua ruhtinaiden ja luterilaisten teologien yhteistyön tuloksena. Tämä yhteistyö painoi leimansa luterilaisuuden luonteeseen ja toimintatapoihin.

Lue myös Schwabenin kaksitoista artiklaa.

Kirjallisuutta

Arffman, Kaarlo: Mitä oli luterilaisuus? 4. painos. Helsinki 2009.

Kaarlo Arffman

Kaarlo Arffman on Kirkkohistorian professori Helsingin  yliopistossa   

 

 

                            

Katso myös

Tilaa uutiskirje

Tilaa sähköpostiin tieto uusista artikkeleista

RSS-syötteet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *