Tasa-arvo kuuluu suomalaisten itseymmärrykseen ja perusarvoihin ja suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksiin. Maailman ensimmäiset vaaleilla valitut naiskansanedustajat olivat suomalaisia. Tasa-arvo sisältyy myös Suomi-kuvaan maailmalla.
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa keskustelu sukupuolten tasa-arvosta on vilkastunut Helsingin piispanvaalin ja arkkipiispanvaalin yhteydessä. Millainen on kirkon nykytodellisuus sukupuolten tasa-arvon suhteen näin Suomen itsenäisyyden 100- ja reformaation 500-vuotisjuhlaa vietettäessä?
Mitä sanovat laki ja linjaukset?
Suomessa voimassa olevan tasa-arvolain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Tasa-arvolakia sovelletaan pääsääntöisesti kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa ja kaikilla elämänalueilla. On kuitenkin olemassa muutama merkittävä poikkeus: lakia ei sovelleta perheenjäsenten välisiin tai muihin yksityiselämän piiriin kuuluviin suhteisiin eikä uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan.
”Sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus liittyy olennaisella tavalla sekä kirkon perimmäiseen olemukseen että kirkon profeetalliseen ääneen julkisessa keskustelussa.”
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tasa-arvon edistämiseen on toki muitakin perusteita kuin maallinen lainsäädäntö. ”Sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus liittyy olennaisella tavalla sekä kirkon perimmäiseen olemukseen että kirkon profeetalliseen ääneen julkisessa keskustelussa.” Näin toteaa Luterilaisen maailmanliiton (LML) pääsihteeri Martin Junge maailmanliiton neuvoston hyväksymässä asiakirjassa Gender Justice Policy. Reformaation juhlavuonna merkittävää on, että kyseinen dokumentti on nyt julkaistu TT Minna Hietamäen suomentamana Kirkkohallituksen julkaisuna nimeltä Linjaus sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta.
Teologisten perusteluiden lisäksi dokumentti sisältää käytännön linjauksia: ”Luterilaisen maailmanliiton yleiskokouksen, neuvoston, toimenhaltijoiden sekä muiden komiteoiden ja työryhmien, myös alueellisesti, tulee sisältää vähintään 40 prosenttia naisia ja 40 prosenttia miehiä. Sukupuolikiintiöitä tulee noudattaa myös nuorisoedustajia valittaessa.”
Oman organisaation ohella linjaukset halutaan ulottaa koskemaan myös jäsenkirkkoja: ”Pyydämme jäsenkirkkoja ja Luterilaisen maailmanliiton toimistoa käyttämään sukupuolen huomioivaa analyysia sekä raamatullisena että teologisena välineenä tarkasteltaessa luterilaisen kirkkoyhteisön jäsenkirkkojen elämää, diakoniatyötä ja vaikuttamistyötä.”
Millainen on tilanne Suomessa syksyllä 2017?
On pakko todeta, että Suomessa kirkko ei ole onnistunut kovinkaan tarmokkaasti puuttumaan asiaan. Pikemminkin ”on erikoista puhua ’mieskriisistä’ kirkossa, jossa marraskuusta eteenpäin kaikki piispat ovat miehiä. Kaikki hiippakuntadekaanit ovat miehiä. Tuomiorovasteista yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat miehiä. Kirkkohallituksen virastokollegiossa puolet on naisia, mutta yksikään naisista ei ole teologi. Kirkkoherroista 83 prosenttia on miehiä.” Tämä lainaus on osa Kotimaa-lehden keskustelua, joka alkoi toimittaja Jussi Rytkösen kirjoitettua, että naisvaltaistuvassa kirkossa on kasvamassa ”mieskriisi”.
Kun Rytkönen kirjoitti naispiispan valinnan aiheuttavan mahdollisesti ”turbulenssia toisessa ääripäässä”, sai se vastineekseen 254 naispuolisen papin allekirjoittaman kannanoton, jossa todettiin, että ”tällaisella sanojen asettelulla viitataan siihen, että tasa-arvoa edistävät äänet ovat toinen ääripää. Tasa-arvon edistäminen kirkossa ei ole ääripää, vaan sen pitäisi olla itsestäänselvyys jokaiselle.”
Aiheeseen on ottanut kantaa myös emerituspiispa Mikko Heikka, joka on todennut, että Helsingin piispanvaalin jälkeen Suomen piispakunnassa ei ole enää yhtään naista. ”Tämä on valitettava asia sekä kirkon julkisuuskuvan että tasa-arvoon liittyvien ponnistelujen kannalta. Asiaan pitää saada korjaus.”
Perusteluissaan Heikka noudattelee LML:n dokumentin luomisteologisia linjauksia. ”Jumala on luonut miehen ja naisen omaksi kuvakseen. Genesiksessä ei ole pienintäkään viitettä siihen, ettei nainen olisi kaikissa suhteissa yhtä arvokas kuin mies. Luterilaisissa kirkoissa puolestaan on korostettu, että nainen ja mies ovat tasa-arvoisia, ja juuri siksi heillä on samat tehtävät. Tällä perusteella pappisvirka avattiin naisille ja samoin perustein myös piispanvirka tuli naisille mahdolliseksi.” Vaikkei Heikka viittakaan LML:n dokumenttiin, hän toimii hyvin sen hengessä: ”Luterilainen maailmanliitto on kirkkoyhteisö, joka on sitoutunut puuttumaan rakenteisiin, jotka ehkäisevät naisten osallistumista johtotehtäviin ja päätöksentekoon kaikilla tasoilla.”
Syksyn tasa-arvouutisiin kuuluu myös se, että Kirkkohallitus päätti kokouksessaan 19.9.2017 perustaa Kirkon tasa-arvopalkinnon. Piispa Irja Askolan ehdottaman palkinnon myöntämisen perusteita ovat muun muassa sukupuolten välisen tasa-arvon lisääminen, eettisten arvojen vahvistaminen ihmisten ja ihmisryhmien tasa-arvoisessa kohtelussa, ja pitkäjänteinen työ tai uusi innovaatio tasa-arvokysymyksissä. Palkinto voidaan myöntää henkilölle, seurakunnalle tai muulle yhteisölle.
Yhden papin kokemus
Oma työurani kirkossa alkoi, kun minut 35-vuotiaana kolmen lapsen äitinä vihittiin papiksi. Pappisuraani aloittaessani minulla oli jo ikää ja elämänkokemusta, joten en niinkään törmännyt tytöttelyyn tai muutoinkaan epätasa-arvoon. Mutta virkavuosien kertyessä olen havainnut, että mitä korkeammalle kirkon valtahierarkiassa mennään, sitä useammin vahvasti patriarkaalisiin rakenteisiin ja kulttuuriin törmää.
Kun kulttuuri ja toimintatavat ovat pitkään olleet miehiset, eivät miespuoliset kollegat niin herkästi tunnista tilannetta, jollei siihen tietoisesti kiinnitetä huomiota. Senkin olen huomannut, että kun tarvitaan pystyviä ihmisiä paneelikeskusteluun, asiantuntijatehtäviin tai erilaisiin taustaryhmiin, muistuu miehille useimmin mieleen toinen mies. Ja useimmiten naisillekin.
Toisaalta en omalla urallani ole törmännyt varsinaiseen lasikattoon. Olen saanut kantaa sopivasti vastuuta johtavana kappalaisena, vt. kirkkoherrana ja nykyisessä tehtävässäni Helsingin Haagan seurakunnan kirkkoherrana – toisena helsinkiläisenä naiskirkkoherrana 19 virkaveljen joukossa. Marraskuun alusta olen toiminut Helsingin yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajana. Olen toiminut myös tuomiokapitulin asessorina ja piispainkokouksen jäsenenä.
Useaan otteeseen minuun on kuitenkin vedottu ja pyydetty ottamaan vieläkin näkyvämpi rooli kirkossa. Perusteena on toivottavasti ollut luottamus osaamiseeni, mutta aivan ilmeisesti myös ihmisten turhautuminen epätasa-arvoon, joka mm. edellä kuvattujen tilastojen valossa on edelleen todellisuutta kirkossamme. Ilahduttavaa on ollut, että vetoomusten takana on ollut sekä miehiä että naisia: nykytilanne tuntuu häiritsevän molempia sukupuolia.
Miten tästä eteenpäin?
Kirkossamme on todella suuri joukko taitavia, viisaita, innovatiivisia ja korkeasti koulutettuja naispuolisia pappeja ja teologeja, joiden ammattitaidon käyttöönotosta hyötyisi koko kirkko kaikilla tasoillaan. Useimpiin merkittäviin kirkon virkoihin tie käy vaalin kautta. Johtavien virkojen nykyiset miespuoliset edustajat eivät ole syypäitä siihen, että naispuolisia kollegoja on niin vähän. Kritiikki osuu siihen valitsijakuntaan, joka on halunnut merkittävimpiin tehtäviin kirkossa nostaa useimmassa tapauksessa miehen silloinkin, kun päteviä naispuolisia hakijoita olisi ollut tarjolla.
Kirkossamme on todella suuri joukko taitavia, viisaita, innovatiivisia ja korkeasti koulutettuja naispuolisia pappeja ja teologeja, joiden ammattitaidon käyttöönotosta hyötyisi koko kirkko kaikilla tasoillaan.
Ylipäänsä kirkossa kaiken vallankäytön tulisi olla entistä avoimempaa, läpinäkyvämpää ja demokraattisempaa. Se edellyttää sekä miehisen toimintakulttuurin kriittistä arviointia että epätasa-arvoa ylläpitävien rakenteiden ja asenteiden tietoista purkamista.
Kaiken kaikkiaan LML:n dokumentin hengessä ”näyttää siltä, että kansainvälisellä tasolla tehtyjen päätösten, kuten yleiskokouksen päätösten ja paikallisen todellisuuden välillä, on kuilu”. Parannuksenteko voisi alkaa tästä: ”Kasteen kautta sekä naiset että miehet on tuotu takaisin Jumalan yhteyteen. Jumala hyväksyy sekä naiset että miehet täydellisesti siitä huolimatta, että kaikki ovat syntisiä. Toisin sanoen Jumalan edessä sukupuolet ovat yhtä niin syntisyydessä kun vanhurskaudessakin. Sukupuoli ei anna kenellekään etulyöntiasemaa Jumalan edessä. Ketään ei vanhurskauteta sen perusteella, kuka hän on tai mitä hän on tehnyt, vaan ainoastaan Jumalan armosta.”
Marja Heltelä on Haagan seurakunnan kirkkoherra
Artikkelikuvassa presidentti Tarja Halonen ottaa kuvaa Helsingin edellisestä piispasta Irja Askolasta ja uudesta piispasta Teemu Laajasalosta.
Kuva: Markku Pihlaja.