Mitä ovat turvalliset ja lailliset maahantuloväylät?

Jaa:
  •  
  •  

Kaikki Euroopan maat ovat allekirjoittaneet vuonna 1951 laaditun yleissopimuksen koskien pakolaisten oikeusasemaa. Tämä sopimus velvoittaa laillisesti maita tarjoamaan kansainvälistä suojelua.

Poliittinen keskustelu on vuosien varrella, ja erityisen näkyvästi vuoden 2015 aikana, keskittynyt rajojen turvaamiseen ja kontrollin tehostamiseen, pyrkien ihmisten saapumisen estämiseen EU:n alueelle. Epätoivoisesti turvapaikan tarpeessa olevat ihmiset kuitenkin yrittävät matkantekoa, vaikka heillä ei olisikaan laillista väylää käytössään. Erona on, että matkanteko on jälkimmäisessä tapauksessa vaarallisempaa ja myös kuolettavampaa – yksin vuonna 2016 yli 5000 henkeä menehtyi ylittäessään Välimerta.

Ihmisten tulon estäminen erilaisin torjunnan keinoin ei ole osoittautunut mahdolliseksi, mutta Euroopasta turvaa etsivien vastaanottamista on mahdollista organisoida ja hallita. Turvallisten ja laillisten väylien luominen matkanteolle vähentäisi suuresti henkien menetystä sekä edesauttaisi salakuljettajien toimintamallien purkamista.

Laillisia ja turvallisia maahantuloväyliä on monia

Pakolaisten uudelleen sijoittaminen eli kiintiöjärjestelmä

Uudelleen sijoittaminen on kestävä ratkaisu niille pakolaisille, jotka ovat pitkäaikaisia pakkosiirtolaisia ja hyvin haavoittuvassa asemassa. Se on globaalisti organisoitu valtioiden välinen solidaarisuuden ele, jolla autetaan kriisialueiden naapurialueita. Uudelleensijoituspaikkojen merkittävä lisääminen olisi yksi helpoimpia tapoja lisätä turvallisia ja jo organisoituja maahantuloväyliä.

Kansainvälistä suojaa tarvitsevien henkilöiden sisäiset siirrot niin sanotuista etulinjan jäsenvaltioista (Italia ja Kreikka) muihin valtioihin. Tämä on vuonna 2015 sovittu EU:n sisäisen solidaarisuuden väline ja mekanismi, jolla halutaan helpottaa käsittelyn ruuhkaa. Muihin EU-valtioihin siirrettävillä tulee olla hyvin todennäköinen suojelun tarve, mutta vasta tutkinta ratkaisee, myönnetäänkö kansainvälistä suojelua. Pakolaisten vastaanottamisen oikeudenmukainen vastuunjako sitoo kaikkia jäsenvaltioita, mutta sitä eivät ole noudattaneet Unkari ja Puola. Useat muut jäsenvaltiot ovat toteuttaneet vain pienen prosentin niille määrätystä jyvityksestä. Malta ja Suomi ovat täyttäneet vastuunsa. Norja on vapaaehtoisesti uudelleensijoittanut 1500 pakolaista. Siirto-ohjelman päätyttyä tänä syksynä EU:n jäsenvaltiot ovat täyttäneet vain alle kolmasosan vastuunkantolupauksistaan.

Yksityisen tuen järjestelmä

Yksityinen sponsorointi mahdollistaa yksityishenkilöiden, yhteisöjen, seurakuntien, järjestöjen ynnä muiden osallistumisen pakolaisten uudelleensijoittamiseen. Järjestelmä on vahvasti yhteisölähtöinen ja mahdollistaa keskinäisen vuorovaikutuksen alusta alkaen. Tämän niin sanotun Kanadan mallin on todettu nopeuttavan pakolaisten integroitumista ja se myös ennen kaikkea mahdollistaa kansalaisten osallistumisen.

Turvallisemmat ja paremmat mahdollisuudet perheiden yhdistämiseksi

Oikeus perhe-elämään on EU:n perusoikeuskirjan artikla 7 ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikla 8 mukainen perusoikeus. EU:n perheenyhdistämisdirektiivi on ollut voimassa jo vuodesta 2013 alkaen, mutta perheiden yhdistäminen on edelleen monimutkaista ja rajoitettua. Se on käytännössä usein mahdotonta toteuttaa, koska hallinnollisia ja asioidenhoitoesteitä on paljon. Turvapaikanhakijoiden toiveita ei oteta huomioon myöskään sisäisissä siirroissa. Perheyhteyksien huomioiminen kannustaisi melko varmasti ihmisiä pysymään tietyssä maassa ja kohentaisi heidän sopeutumiskykyään. Alaikäisinä maahan tulleet nuoret jäävät usein täysin ilman perhettä kriittisessä elämänvaiheessa, vaikka EU:n lainsäädäntö katsoo, että heidän lähisukulaistensa tulo maahan tulee turvata. Monet kokevat pettäneensä perheensä. Hiertävä ongelma on myös perheen rajaaminen tiukasti  ”ydinperheeksi”.

Turvapaikkamenettelyyn pääsy sekä asianmukaisten ja riittävien vastaanotto-olosuhteiden takaaminen kansainvälistä turvaa etsiville

Vastaanotto-olosuhteiden standardit vaihtelevat paljon EU-valtioiden kesken, ja ne ovat vaihdelleet erityisesti viime vuosien aikana. On myös kyseenalaista, saavatko hakijat yksilöllisen ja asianmukaisen tutkinnan. Tätä haittaavat muun muassa valtioiden itsenäisesti tekemät turvallisuusarviot lähtömaista.

 Myönteisten turvapaikkapäätösten vastavuoroinen tunnustaminen EU- ja Schengen-maissa

Vaikka vastavuoroinen tunnustaminen on  EU-valtioiden yhteinen tavoite, se ei ole toteutunut. Oleskeluluvan saaneilla ei ole oikeutta hakeutua omaistensa luo muihin valtioihin. EU:ssa keskitytään niin sanotun toissijaisen muuton estämiseen, vaikka useissa valtioissa ihmiset jäävät vaille työtä ja haluaisivat hakeutua työllistymistä paremmin mahdollistaviin valtioihin. Dublinin sopimus (jonka mukaan henkilön turvapaikkahakemus on käsiteltävä siinä turvallisessa maassa, johon hän ensimmäiseksi saapuu) ei anna turvapaikanhakijalle mahdollisuutta valita maata, josta hakea turvaa.

Viisumipakon poistaminen sota-alueilta ja diktatuureista tulevilta pakolaisilta

EU:n asetus vuodelta 2001 luetteloi valtiot, joiden kansalaiset tarvitsevat viisumin EU:n alueelle. Niiden joukossa ovat kaikki keskeisimmät pakolaisuutta aiheuttavat maat. Kansainvälistä suojelua tarvitsevilla on tuskin lainkaan laillista pääsyä Eurooppaan. Viisumipakon poistaminen tiettyjen maiden kohdalla olisi suuri helpotus, mutta EU:ssa ei nyt keskustella tästä mahdollisuudesta.

Kriisialueiden pakolaisten humanitääriset viisumit

Humanitaarinen viisumi on väliaikainen viisumi, joka mahdollistaa turvallisen ja laillisen pääsyn turvapaikanhakemiseen valitsemaansa maahan. Käytäntö vähentää turvautumista salakuljettajiin. EU:n viisumisäännös mahdollistaa käytännön, mutta siihen ei ole EU:n kattavaa mekanismia. Yksittäiset valtiot päättävät humanitaaristen viisumeiden käytöstä.

Laaja-alaisten merietsintä- ja pelastusoperaatioiden aloittaminen ja jatkaminen, mielellään siviilivoimin

Meripelastus on ehdottoman tärkeää ja välttämätöntä Välimeren alueella. Meripelastustoimiin on EU:n rajavalvontavirasto Frontexin ja eri valtioiden operaatioiden kohdalla liittynyt enemmänkin rajavalvontaa kuin meripelastusta ja siksi tehtäviin toivotaan paljon enemmän kansalaisjärjestöjä.

Työperäinen muuttoliike

Laillisten maahantuloväylien avaaminen hyödyttäisi myös työn perässä liikkuvia siirtolaisia ja heidän perheitään, heidän kotimaitaan, EU:ta ja sen jäsenvaltioita. EU-politiikassa on ajauduttu luomaan erillisiä sektorikohtaisia maahantulosäädöksiä, joista on syntynyt hyvin vaikeaselkoinen ja monimutkainen järjestelmä. Avoimen, läpinäkyvän ja toimivan maahanmuuttopolitiikan edellytys on kokonaisvaltainen ja reilu järjestelmä, mikä hyödyttää sekä Eurooppaan tulijoita, heidän lähtömaitaan että vastaanottavia maita.

EU-valtioiden työvoimatarpeet edellyttäisivät muun muassa viisumien myöntämisen myös vähemmän koulutetuille matalapalkkasektoreiden työntekijöille, eikä ainoastaan korkeasti koulutetuille asiantuntijoille. Tämä siksi, että kokonaiset suuret talouden sektorit ovat riippuvaisia ulkomaalaistyövoimasta, jota useissa maissa riistetään.

Työperäisen muuttoliikkeen reilu ja kattava lupajärjestelmä vähentäisi työntekijöiden haavoittuvuutta ja riistoa sekä paperittomien maasta poistamisen kuluja. Reiluus tarkoittaisi myös yhdenvertaisien oikeuksien takaamista kaikille laillisesti maassa oleville työntekijöille.

Suomen kohdalla työlupia on edelleen erittäin vaikea saada. Ammattiliitot pitävät voimakkaasti kiinni niin sanotusta saatavuusharkinnasta eri työvoima-aloilla. Jopa työpaikan saaneita ja korkeasti koulutettuja turvapaikanhakijoita on poistettu maasta.

On myöskin kyettävä reiluun yhteistyöhön lähtömaiden kanssa, jotta vältyttäisiin epäeettiseltä rekrytoinnilta. Siksi samalla tulee vahvistaa lähtömaiden inhimillisiä resursseja ja investoida muun muassa maissa kipeästi tarvittavaan koulutukseen. Ammatillista koulutusta tulisi järjestää esimerkiksi nuorille turvapaikanhakijoille heidän odottaessaan hakemuksensa käsittelyä.

Koulutukseen liittyvät myös stipendiohjelmat  korkeakouluihin: http://www.resettlement.eu/page/supporting-refugees-access-higher-education

Euroopan kirkot turvattujen ja laillisten väylien edistäjinä

Kansainväliset kristilliset järjestöt julkaisivat jo vuonna 2014 suositukset laillisten ja turvallisten maahantuloväylien avaamisesta EU:n alueelle. Näiden väylien hyödyntämiseksi Euroopan kirkkojen siirtolaiskomissio CCME (Churches’ Commission For Migrants in Europe) käynnisti Safe Passage –hankkeen yhteistyössä Euroopan eri kirkkojen kanssa.

http://www.ccme.be/fileadmin/filer/ccme/20_Areas_of_Work/Safe_Passage/Safe_Passage_Leaflet.pdf

Safe Passage -hankkeessa edistetään kansainvälistä suojelua tarvitsevien ihmisten turvattujen ja laillisten väylien käyttöönottoa Eurooppaan, esimerkiksi helpottamalla viisumirajoituksia ja näin mahdollistamalla tavallisten reittilentojen käytön matkustamisessa.

UNHCR:n (United Nations High Commissioner for Refugees) mukaan maailmassa on 1,2 miljoonaa pakolaista kiireellisesti uudelleensijoituksen tarpeessa. Vuonna 2017 järjestö esittää Euroopan valtioille 90 000 pakolaisen sijoittamista ensi vuonna. Komission tämänsyksyinen esitys EU:n jäsenvaltioille lähivuosiksi on ainoastaan 50 000. Tilanne on erittäin huolestuttava.

CCME on laatinut joukon tietolehtisiä, joista saa nopeasti käsityksen turvapaikanhakuun liittyvistä vaikeuksista ja kirkkojen toimenpide-ehdotuksista tilanteen parantamiseksi. Nämä tietolehtiset on käännetty suomeksi ja ovat ladattavissa sakastista:

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp3?open&cid=Content3390F2

On aika avata keskustelu laillisten väylien mahdollistamisesta myös suomalaisessa pakolais- ja maahanmuuttopolitiikassa. Tietolehtisten pohjalta voidaan erilaisissa kirkon ja seurakuntien tilaisuuksissa ja koulutuksissa arvioida Suomen nykyisiä käytäntöjä ja tehdä vaikuttamistyötä havaintojen pohjalta.

 

Marja-Liisa Laihia on maahanmuuttajatyön asiantuntija Kirkkohallituksessa

Artikkelikuva turvapaikanhakijoista: Zakany, Unkari 5.10. 2015.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *