Sadan vuoden muisti

Jaa:
  •  
  •  

Arkkipiispa Kari Mäkinen avasi 20.1.2018 Kallion kirkossa pidetyssä Sovinto 100 -tapahtumassa sisällissodan muistovuoden vieton Suomen  evankelis-luterilaisessa kirkossa. Puheen teemana oli sadan vuoden muisti. Puhe ei siis ohjannut katseita vain muistoihin sadan vuoden takaa vaan yksilöiden, yhteisöjen, instituutioiden ja koko kansan yhteiseen sadan vuoden muistiin.

Valinta on mielekäs. Sisällissodan kohdalla sadan vuoden takaiset tapahtumat muodostavat yhteisestä muististamme vain osan. Suurimmalla osalla tämän päivän ihmisistä suhde sisällissotaan on syntynyt sadan vuoden aikana luetun ja kuullun kautta. Yhteistä muistia ovat sadan vuoden ajan rakentaneet ja ruokkineet muun muassa suvussa kerrotut – tai vaietut – tarinat, tutkimustieto, kirjallisuus ja muut taiteet. Osa aineksesta nousee suoraan tapahtumahistoriasta, osa ei. Sadan vuoden muistin muodostama kuva on monimuotoinen.

Vaietuin ja tutkituin

Vuoden 1918 sisällissodan on sanottu olevan Suomen historian vaietuin ja tutkituin ajanjakso. Monella ihmisellä on vahva, henkilökohtainen kokemus siitä, että sotaan liittyvistä asioista ei ole saanut puhua. Vaikenemisella on väistetty häpeää tai umpeutuvien haavojen repimistä auki. Vaikeneminen on voinut olla myös keino pitää hauraita yhteisöjä koossa. Joitain kokemuksia ei ole voinut kuvata sanoilla. Vaikenemaan ovat joutuneet vuorotellen sodan eri osapuolet. Aluksi hävinneiden piti pysyä hiljaa, myöhemmin voittajien.

Sisällissotaa on tutkittu laajasti. Sodan tapahtumista on paljon tutkittua tietoa, ja muun muassa Suomen sotasurmat 1914–1922 -projektin myötä on saatu yksityiskohtaista tietoa surmansa saaneista. Vaikka itse tapahtumista vallitseekin kohtuullisen laaja yhteinen käsitys, tulkinnat sodan syistä, seurauksista ja merkityksistä vaihtelevat laajasti. Tutkimukset herättävät keskustelua, jossa on monia ääniä. On myös niin, että vaikka tutkimus on antanut ymmärrystä tapahtumien kulusta ja tuonut ihmisten nimiä, kasvoja ja tarinoita esille, kokemus henkilökohtaisen tason vaikenemisesta on vahva ja tosi.

Sodan osapuolilla on ollut omat muistomerkkinsä, päivämääränsä ja muistamisen tapansa. Harvoin on pysähdytty etsimään yhteistä muistoa.

Kuvaa vaietuista kertomuksista on osaltaan luonut yhteisen muistamisen puute. Sodan osapuolilla on ollut omat muistomerkkinsä, päivämääränsä ja muistamisen tapansa. Harvoin on pysähdytty etsimään yhteistä muistoa. Omat tarinat ovat voimistuneet, toisten tarinat ovat jääneet kuulematta.

 

Kätketyt kivut

Tutkimuksella oli tärkeä rooli, kun Suomen evankelis-luterilainen kirkko valmistautui viettämään sisällissodan muistoa kymmenen vuotta sitten. Tutkimus antoi keskusteluille kirkon roolista sisällissodassa tukevan ja luotettavan pohja. Tutkimusten pohjalta syntyi muiden muasa  Ilkka Huhdan toimittama teos Sisällissota 1918 ja kirkko. Myös esimerkiksi Ilkka Huhdan Papit sisällissodassa 1918 ja Niko Huttusen Raamatullinen sota ovat sittemmin avanneet tutkimuksen keinoin näköaloja kirkon ja laajemminkin kristinuskon rooliin sisällissodassa.

Kymmenen vuoden takainen tutkimus on yhä ajantasaista ja lukemisen arvoista. Se osoittaa, että kirkon ja sisällissodan suhteet ovat monimutkainen kokonaisuus. Sisällissota oli myös kirkolle jäsenten välinen, kompleksinen sisällissota.

Tutkimuksen antamien näkökulmien pitäminen esillä on välttämätöntä. Jo sodan aikana eri osapuolten piirissä tulkittiin kirkon roolia omiin pyrkimyksiin sopivalla tavalla. Vaihtoehtoiset totuudet ja tulkinnat ja jopa valeuutiset ovat eläneet sadan vuoden aikana. Tutkimuksella on riittävää näyttöä katkaisemaan monilta huhuilta siivet, ja se tarjoaa mielipiteitä tasapainoisemman kuvan kokonaisuudesta.

Sisällissodan sadanteen muistovuoteen on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa valittu painopisteeksi muistaminen. Tällä valinnalla liitytään osaltaan valtioneuvoston kanslian Sisällissodan muistovuosi -hankkeeseen. Yhteistä muistamista varten on laadittu aineisto, joka on jaossa muun muistovuoden materiaalin tavoin evl.fi  – verkkosivustoon kuuluvan  Sakastin sivuilla. Aineisto perustuu muutaman vuoden takaiseen Kätketyt kivut -hankkeeseen, jossa tartuttiin ihmisten tarpeeseen käsitellä erityisesti sotien synnyttämiä yhteisiä traumoja. Suomalaisilla on ollut sotien jälkeen keinonsa palata normaalioloihin. Puhuminen on ollut näissä keinoissa sivuroolissa. Monet kokemukset on puettu sanoiksi vasta vuosikymmenten jälkeen. Sitä ennen ne ovat jäytäneet puhumattomina yksilöitä ja yhteisöjä.

Aineiston avulla voidaan ohjata muisteluryhmiä, joissa sisällissotaan liittyvät kertomukset ja kysymykset voidaan tuoda esille ja näin purkaa vaikenemisen synnyttämää henkistä kuormaa. Muisteluryhmissä käsitellään yhteistä muistia kuormittavia yhteisiä traumoja, sadan vuoden muistia. Samalla on syytä huomata, että muisteluryhmät eivät ole terapiaryhmiä.

Uudet muistamisen tavat

Sisällissota jakoi kansaa eri osapuoliin. Yhteisen muistamisen puute on osaltaan pitänyt yllä jakolinjoja, jotka ovat säilyneet vuosikymmenten ajan ja näkyvät yhä. Toisaalta moni tämän päivän suomalaisista kantaa perintöä jakolinjojen eri puolilta. Poliittiset ja yhteiskunnalliset muutokset ovat hämmentäneet vanhoja rooleja. Monella tämän päivän ja huomisen suomalaisella on historiassaan jonkun muun maan kuin Suomen sisällissota.

Poliittiset ja yhteiskunnalliset muutokset ovat hämmentäneet vanhoja rooleja. Monella tämän päivän ja huomisen suomalaisella on historiassaan jonkun muun maan kuin Suomen sisällissota.

Tämän päivän moniulotteinen tila on tunnistettu ja tunnustettu kirkon muistovuoden sisällöissä, samoin kuin valtioneuvoston kanslian hankkeessa. Molemmat luovat tahoillaan tilaa uusille muistamisen tavoille. Yhteisiä muistomerkkejä on toistaiseksi vähän. Kaatuneiden muistopäivä on jo vuodesta 1940 omistettu muiden sodissa kaatuneiden ohessa vuonna 1918 molemmilla puolilla henkensä menettäneiden muistolle, mutta tätä ei ole aina muistettu.

Taannoinen reformaation merkkivuosi oli kirkon sisällissodan muistovuosi. Se osoitti yhteisen muistamisen tervehdyttävän vaikutuksen. Yhteinen muistaminen on tie vastakkainasettelusta yhteyteen. Meillä sisällissodan sadan vuoden muistoa viettävillä on mahdollisuus ja velvollisuus etsiä muistamisen tapoja, joilla lisätään yhteistä muistamista, keskinäistä kunnioitusta ja yhteyttä. Kirkko on sovituksen yhteisönä tässä prosessissa luonteva toimija.

 

Taustamateriaalia

Arkkipiispan puhe Sadan vuoden muisti http://www.arkkipiispa.fi/sadan-vuoden-muisti/

Ilkka Huhdan artikkeli Suomen luterilainen kirkko sisällissodassa http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/CB3D00E3F47DFDFBC225820F0026FB8E/$FILE/Suomen%20luterilainen%20kirkko%20sis%E4llissodassa.pdf

Niko Huttusen artikkeli Uhrin politiikka http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/CB3D00E3F47DFDFBC225820F0026FB8E/$FILE/Uhrin%20politiikka.pdf

Sisällissodan muistovuoden sivut www.sakasti.evl.fi/1918muistovuosi

Valtioneuvoston kanslian sisällissodan muistovuoden sivut https://muistovuosi.fi/

TT Timo-Matti Haapiainen, projektisihteeri, 1918 muistovuosi

Artikkelikuva on Tampereen tullikamarin seinästä, jota tulitettiin taisteluissa 1918. Se toimii nykyisin kulttuurikeskuksena. Kuva: Marika Tamminen, Tampereen museot. 

 

 

 

Tilaa Kytkin-uutiskirje

Tilaa sähköpostiin tieto uusista artikkeleista

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje

RSS-syötteet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *