11.1.2018 / Yleinen

Seksuaalinen häirintä, ihmisoikeudet ja kristillinen etiikka

Jaa:
  • 73
  •  

20 puheenvuoroa ihmisoikeuksista on sarja, jossa kirkon ja yhteiskunnan eri alojen asiantuntijat tuovat esiin ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä Suomessa ja eri puolilla maailmaa. Kirjoitukset julkaistaan kahden viikon välein Kytkin-lehdessä.

#metoo-kampanja ja sen synnyttämät muut kampanjat ovat tehneet seksuaalisen häirinnän, ja varsinkin sen laajuuden, näkyväksi. Monen muun toimijan tavoin myös kirkko on tullut haastetuksi. Seurakuntien työyhteisöjen ja seurakunnallisen toiminnan tulisi olla turvallisia, tasa-arvoisia ja erilaisuutta kunnioittavia ympäristöjä. Ikävä kyllä aina näin ei ole ja silloin ihmiset ovat syystä pettyneitä.

Pettymys kirkkoa kohtaan on erityisen vahva, kun ihmiset kokevat, että kirkon edustajat eivät ole toimineet kristillisen lähimmäisenrakkauden ja Jeesuksen korostaman kultaisen säännön hengessä. Vastaava pettymys herää myös seksuaalivähemmistöjen saamasta kohtelusta monessa kirkollisessa piirissä.

Eikö nimenomaan kirkon tulisi puolustaa jokaisen yksilön oikeutta ihmisarvoiseen kohteluun? Eikö kirkossa kunnioiteta ihmisoikeuksia?

Seksuaaliset ihmisoikeudet

Kristittyinä haluamme mielellään korostaa, että YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus vuodelta 1948 on saanut paljon vaikutteita juutalais-kristillisestä moraalisesta perinteestä.  Ihmisoikeudet eivät kuitenkaan ole pudonneet taivaasta, vaan ne ovat syntyneet keskustelujen, kompromissien ja sopimisten tuloksina. Ihmisoikeuksien rikkomisesta voidaan oikeastaan syyttää vain valtiota, joka on sitoutunut noudattamaan esimerkiksi YK:n ihmisoikeusjulistusta tai jotain muuta ihmisoikeuskonventiota ja liittänyt ne lakiinsa.

Millä tavalla oikeus seksuaaliseen koskemattomuuteen ja yksilön oikeus omaan ruumiiseensa liittyy ihmisoikeusajatteluun?  Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt seksuaalisen terveyden. Tällainen terveys pitää sisällään kunnioittavaa suhtautumista seksuaalisuuteen ja seksuaalisiin suhteisiin sekä niiden tuottamiin nautinnollisiin kokemuksiin, joihin ei saa kuulua pakottamista, syrjintää tai väkivaltaa. Seksuaalisen terveyden saavuttaminen ja ylläpitäminen edellyttävät WHO:n mukaan seksuaalisten oikeuksien kunnioittamista ja turvaamista.

Kirkoilla ja muilla uskonnollisilla yhteisöillä on arvovaikuttajina ja kasvatuksen toteuttajina vastuu seksuaalisten oikeuksien ja seksuaalisen terveyden toteuttamisesta

Yhteiskunnallista lainsäädäntöä, mukaan lukien avioliittolainsäädäntö, tulee arvioida näiden tavoitteiden täyttymisen näkökulmasta. Kirkoilla ja muilla uskonnollisilla yhteisöillä on arvovaikuttajina ja kasvatuksen toteuttajina vastuu seksuaalisten oikeuksien ja seksuaalisen terveyden toteuttamisesta, koska uskonnollisuus vaikuttaa edelleen tänä päivänä kysymyksiin, jotka liittyvät ihmiskäsitykseen, lisääntymiseen ja perhe-elämään.

Ihmisoikeuksien rikkomiseen vedotaan yleensä, kun halutaan korostaa, että tietty toimintatapa tai käyttäytyminen on moraalisessa mielessä erityisen paheksuttavaa. Tällaisten vetoomusten tietoisena tai tiedostomattomana taustaoletuksena on ajatus jonkinlaisesta universaalisesta etiikasta, johon kaikkia ihmisiä pitäisi voida sitouttaa. Ihmisoikeusajattelua on kuitenkin kritisoitu siitä, että eri maiden ja eri uskontojen arvot ja ihmiskäsitykset ovat niin erilaisia, että niitä on mahdotonta koota saman sateenvarjon alle. Tämä ongelma näkyy selvästi, kun vertaamme esimerkiksi naisten, lasten tai seksuaalivähemmistöjen juridisia oikeuksia eri maissa.

Pitäisikö meidän sitten nostaa kädet pystyyn, ja todeta, että eri kulttuurit ja uskonnot ovat niin omaleimaisia, että keskustelu niiden välillä on hyödytön? Ei missään nimessä. Erilaisuuksien tunnustamisesta ei automaattisesti seuraa, että olisi mahdotonta käydä kriittistä ja vertailevaa keskustelua eri konteksteissa ja eri aikoina esiintyvistä arvoista ja normeista.

Jumalan tahto ei ole pudonnut ajattomana maan päälle

Kirkkomme sisällä ja kirkkojen välillä käytävälle arvokeskustelulle olisi kuitenkin hyödyksi, jos oivaltaisimme, että Jumalan tahto ei ole pudonnut maan päälle Raamatun välityksellä valmiina, ajattomana totuutena. Jumala on uskollinen rakkaudessaan ja intohimoinen pyrkimyksissään oikeudenmukaisuuteen, mutta hänen tahtonsa ei ole kiveen hakattu, vaan sydämiin istutettu. Raamattu, ja varsinkin Jeesus, kertoo Jumalasta, joka ei ole liikkumaton liikuttaja kreikkalaisten filosofien ymmärtämässä muodossa, vaan elävä toimija, joka reagoi muuttuneeseen todellisuuteen ja kehottaa meitä ihmisiä etsimään parhaita ratkaisuja juuri meidän ajankohtaiseen tilanteeseen.

Raamatusta, varsinkin Vanhasta testamentista, löytyy myös tekstejä, joissa esimerkiksi naisten, orjien tai eriuskoisten oikeuksia poljetaan

Kirkkona meidän pitää tukea ihmisoikeuksien toteutumista, mutta Raamattua ei kannata väkisin vääntää ihmisoikeusajatteluun sopivaksi. Raamatusta, varsinkin Vanhasta testamentista, löytyy myös tekstejä, joissa esimerkiksi naisten, orjien tai eriuskoisten oikeuksia poljetaan. Kun Raamatun avulla haluamme ajaa ihmisoikeuksien toteutumista, joudumme Raamatusta löytyvien, ihmisten tasavertaisuutta painottavien, resurssien avulla käymään kriittistä vuoropuhelua niiden tekstien kanssa, jotka heijastavat syntykontekstin hierarkkista ja eriarvoista yhteiskuntaa.

Kristinuskon ytimessä ei ole käsitys ajattomista oikeuksista, vaan ajatus inkarnaatiosta: Jumalan rakkaus tulee todelliseksi ja vaikuttavaksi vasta, kun se tulee lihaksi tietyssä ajassa ja paikassa. Tämä tarkoittaa, että kristillistä arvokeskustelua ei voi käydä käymättä samalla kriittistä keskustelua käytännön asenteista ja toimintatavoista eri yhteisöjen sisällä. Hengellisyys ei ole ruumiillisuuden vastakohta, vaan jotain hyvin arkista. Tämä ilmenee esimerkiksi tarkasteltaessa niin kutsuttuja Hengen hedelmiä, jotka Paavalin mukaan ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä (Gal 5:22-23).

Eri kulttuureissa, kielissä ja kirkoissa nämä Hengen hedelmät pitävät sisällään erityismerkityksiä ja painotuksia, mutta niiden kuvaama elämänasenne ei ole missään tilanteessa yhdistettävissä seksuaaliseen häirintään tai mihinkään muunlaiseen toista ihmistä alistavaan toimintaan. Ne eivät toimi ”oikeuksina”, vaan Hengen hedelmät, aivan kuten Jeesuksen kuvaukset Taivasten valtakunnasta, toimivat pikemmin toimintaa ohjaavina ihanteina, joiden avulla voidaan kriittisesti arvioida vallitsevia lakeja ja normeja sekä yhteiskunnassa että kirkossa. Raamatun tarjoamia ohjeita ja Jeesuksen antamia esimerkkejä voidaan soveltaa eri tavalla, ja niiden oikeasta soveltamisesta tietyssä tilanteessa pitää käydä keskustelua, mutta niitä ei voi tulkita miten tahansa.

 

 

Björn Vikström on Porvoon hiippakunnan piispa

 

Tilaa Kytkin-uutiskirje

Tilaa sähköpostiin tieto uusista artikkeleista

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje

RSS-syötteet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *