Seksuaalinen häirintä ja jopa hyväksikäyttö ovat päässeet päivänvaloon myös kirkossa. #metoo-kampanja antoi sanat lukemattomille vaietuille kokemuksille, jotka eivät unohdettunakaan lakkaa elämästä kokijansa ruumiissa ja mielessä. Seksuaaliset loukkaukset voivat vammauttaa pysyvästi omanarvontuntoa sekä suhteita toisiin ihmisiin. #metoo-kampanjassa ei siis puhuta muoti-ilmiöstä, vaan ihmisen oikeudesta olla olemassa.
On tärkeää, että kirkossakin aletaan vähitellen tunnistaa seksuaalisuus ihmisyyden ulottuvuutena, jota ei voi auktoriteetin voimalla pitää poissa päiväjärjestyksestä. Seksuaalisuus on luonnollinen osa ihmisyyttä, joka voi rikastaa ihmisten välistä kanssakäymistä tai vääristää sitä niin, että toisesta tulee omien tukahdutettujen tai hallitsemattomien halujen sieluton kohde.
En usko, että seksuaalinen hyväksikäyttö lisääntyisi seksuaalisen vapautumisen myötä. Ajattelen päinvastoin, että yhteisö altistuu vääristyneille seksuaalisuuden ilmaisuille juuri silloin, kun se yrittää hallita ja tukahduttaa seksuaalisuuteen liittyvää elämän voimaa. Jos seksuaalisuus suljetaan yhteisössä kapealle elämänalueelle, sen jäsenet eivät saa tukea luonnolliseen ja vastuulliseen seksuaaliseen elämään.
Seksuaalista häirintää on toiminta, joka loukkaa toisen itsemääräämisoikeutta ja tungettelee sopivalta tuntuvien rajojen yli. Häirinnässä on jossain määrin kysymys kahden välisestä neuvottelusta: jos sanon, että tämä ei ole ok minulle, niin sinä kunnioitat sitä, tai jatkaessasi alat häiritä, seksuaalisesti tai muuten. Sinä et voi välttämättä tietää, mikä minua häiritsee. Minun osuuteni on vetää raja siihen, mikä minulle sopii, ja sinun tehtäväsi on sitä kunnioittaa. Molemmilta edellytetään kykyä kuunnella ja kunnioittaa, itseä ja toista. Kaikki flirttailu ei siis ole häirintää, vain sellainen flirttailu, mikä jatkuu yksipuolisena toisen osoitettua, ettei kiinnosta. Kysyä siis saa ja vastaajallakin on vastuu omasta viestinnästään.
Seksuaalinen hyväksikäyttö on järjestelmällisempää ja epätasa-arvoisempaa ja se perustuu oman auktoriteetin väärinkäytölle. Vahvempi, kokeneempi, taitavampi käyttää toisen heikompaa asemaa hyväkseen tyydyttääkseen omia seksuaalisia paineitaan ja vallanhaluaan. Auktoriteetin epäterve kunnioitus sekä seksuaalisuuden tukahduttaminen ja siitä puhumisen vaikeus pohjustavat maaperää otolliseksi hyväksikäytölle. Uhrit ovat joutuneet vaikenemaan kokemastaan pelätessään, että kukaan ei usko todeksi tapahtunutta. Kulissin ja todellisuuden välinen kuilu on ollut ylikäymätön.
Auktoriteetin epäterve kunnioitus sekä seksuaalisuuden tukahduttaminen ja siitä puhumisen vaikeus pohjustavat maaperää otolliseksi hyväksikäytölle.
Kun kirkossakin vähitellen aletaan puhua seksuaalisuudesta olemassa olevana tosiasiana, on varottava, ettei pelon ja syyllisyyden siivittämänä lennetä toiseen ääripäähän ja marssiteta poliiseja ja lakimiehiä paikalle ennenaikaisesti. Toipumisen kannalta rikoksen uhriksi joutuneelle on toki tärkeää, että teko tunnistetaan vääräksi ja tekijä joutuu vastuuseen teostaan. Kuitenkin vähintään yhtä tärkeää on, että oma kipu ja loukkaus tulee vihdoin kuulluksi, vastaanotetuksi ja ymmärretyksi.
Häirintää ja hyväksikäyttöä kokeneiden on voitava tuoda asiansa esiin turvallisesti ilman vaaraa, että tulee uudestaan ohitetuksi ja loukatuksi. Kirkon organisaatiossa olisi laadittava selkeät toimintaohjeet, kuinka seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön kokemusten kanssa omassa yhteisössä edetään. Porvoon hiippakunnalla on ollut tällaiset ohjeet jo vuosia. Porvoon ohjeissa kontaktihenkilöiksi on nimetty kaksi kirkon perheneuvojaa, mies ja nainen, jotka pystyvät ammatillisesti sekä ottamaan vastaan tunnekuormaa että ohjamaan rikosilmoitusmenettelyssä eteenpäin.
On tärkeää, että kaltoin kohdeltu voi ensimmäisenä jakaa kertomustaan ammattihenkilölle, joka on tottunut käsittelemään niin seksuaalisuutta kuin traumaattisia kokemuksiakin. Auttajan on kestettävä niitä vaikeita tunteita, joita apua tarvitseva vasta opettelee sanoittamaan. Kun tarina on ensin saanut turvallisen vastaanoton, se on mahdollisempaa kertoa eteenpäin ja vaatia oikeutta olemassaololleen sekä vastuuta kaltoin kohtelijalle.
Hiippakunnissa ja paikallistasolla olisi yhdessä työstettävä käytänteitä, joiden avulla puheeksi ottamisen kynnys on mahdollisimman matala. Pelkkä käytänteiden olemassaolo viestii, että seksuaalista häirintää ei hyväksytä eikä siitä enää haluta vaieta.
Hiippakunnissa ja paikallistasolla olisi yhdessä työstettävä käytänteitä, joiden avulla puheeksi ottamisen kynnys on mahdollisimman matala
#metoo-kampanjan avaamassa ilmapiirissä on tunnistettu ongelma. Nyt on aika etsiä ongelmaan ratkaisuja. Häirinnän ennaltaehkäiseminen on yhtä tärkeää kuin jo tapahtuneiden väärinkäytösten käsittely. Jo keskusteluilmapiirin vapautuminen helpottaa kipeiden kokemusten jakamista ja todesta ottamista.
Anne Anttonen, johtava asiantuntija, Kirkkohallitus