Uskonpuhdistusjuhlinta sata vuotta sitten

Jaa:
  •  
  •  

Suomen kansaa on tänä vuonna siunattu ainoalaatuisella juhlavuosikaksikolla: vuosi 2017 on uskonpuhdistuksen/reformaation juhlavuosi ja itsenäisen Suomen juhlavuosi.

Sata vuotta sitten itsenäisyys oli rohkean askeleen päässä ja kaikkea muuta kuin selvä. Uskonpuhdistusjuhlavuoden yleisön mielessä oli isänmaan kohtalo, johon sanoma piti sovittaa. Maassa vallitsi suuri työttömyys, nälänhätä uhkasi ja yhteiskunta oli kahtia jakautunut, minkä lisäksi venäläinen sotaväki mellasti maassa. Marraskuun alussa kokoontui uusi eduskunta, joka oli riitainen. Venäjän marraskuun vallankumouksen seurauksena varovaiset porvarillisten puolueiden vanhat johtajat kuitenkin kypsyivät eroon Venäjästä ja Suomi itsenäistyi.

Uskonpuhdistus alkoi reformaationa roomalaiskatolisen kirkon sisällä ja kehittyi vasta myöhemmin irtautumiseksi, kun taas Suomelle itsenäistyminen oli selviö, vanhan haaveen toteutuminen. Syksyn 1917 poikkeuksellista ilmapiiriä kuvatkoon kaksi aivan erilaista tapahtumaa. Silloin valtiopäiviä ei voitu avata virallisesti, mitä koskaan muulloin ei ole tapahtunut, koska tunnustettua valtiovaltaa ei enää ollut. Turussa ei puolestaan voitu miliisilakon takia julistaa silloin vielä paikallista joulurauhaa – huonoin seurauksin.

Kansalliset juhlavuodet tulkitsevat tapahtumaa tai henkilöä omasta näkökulmastaan.

Kansalliset juhlavuodet tulkitsevat tapahtumaa tai henkilöä omasta näkökulmastaan.  Miten siis Suomi juhli Lutheria ja uskonpuhdistusta vuonna 1917? Tarkastelen tätä  pääasiassa pääkaupungin lehtien kautta. Lehtiartikkeleiden lisäksi  julkaistiin kirjojakin, esimerkiksi WSOY:ltä peräti kolme. Mainittava on myös  Sigfrid Sireniuksen teos Järjestynyt kristillisyys ja sen merkitys kansalle.

Eräänlaiseksi ajankuvaksi käyköön alku Ilkassa julkaistusta runosta Harhan valta.

Erheit uskoi kansat entisaikaan;
 viisi vuosisataa taaksepäin
uskottihin paavin, pannan taikaan,
 harhan valtaan vaivuttihin näin.

Kirkollinen Kotimaa omisti tapahtumalle kolme tekstisivua. Etusivulla oli keskeisenä otsikkona: Uskon puhdistus numero ja sen alla piirros Lutherista ja 1886 virsikirjan sanoin virsi: Jumala ompi linnamme, Warustus wahwa aiwan, Hän aseemme on, kilpemme Ajalla waaran, waiwan.  Huomionarvoista on, että lehti julkaisi myös juhlarunon, mutta se oli vuodelta 1817. Pitkän kalevalamittaisen runon esitteli lehdessä professori Kustavi Grotenfelt. Tuleva arkkipiispa A(leksi) L(ehto)nen, kirjoitti artikkelissaan Lutherin uskosta, joka oli  ”kaikki tai ei mitään” uskoa.

Vuoden 1817 näkökulma

Martti Ruuth kirjoitti samoin Kotimaassa Lutherin maailmanhistoriallisesta  merkityksestä. Se on samalla selkeä todiste siitä, että kukin aikakausi kirjoittaa historiaa omista näkökulmistaan, samoja lähteitä tulkiten ja arvottaen. Ruuthin mukaan valistuksen ajan vuosi 1817 oli korostanut Lutherin ansioita vapauksien esitaistelijana ja hänen vaikutustaan maallisen kutsumuksen arvon puoltajana ja kansan valistuksen harrastajana sekä tietenkin luonnollisen elämänilon edustajana. Mutta samalla tuo aikaisempi vuosisata antaessaan Lutherille maailmanhistoriallista arvoa syrjäytti Ruuthin mukaan sen, että Lutherille itselleen oli pääasia hänen elämänsä uskonnollinen sisällys.  Nykyhetkeä, eli vuotta 1917, Ruuth käsittelee vain lyhyesti ikäänkuin edellisen johtopäätöksenä. Hän on puolusteleva; kun Lutherin merkitys on ensi sijassa uskonnollinen, on luonnollista, että vuoden 1917 sivistyneet pitävät Lutherin sivistyssaavutuksia puutteellisina.

Ruuthin mukaan Lutherin yhteiskunnallinen käsitys kulki hitaan kehittymisen tietä ja oli sellaisenaan uskonnollissävyinen perusta yhteiskuntaa säilyttäville ja rauhallista kehitystä kannattaneille voimille, jotka juuri  olivat voittaneet ratkaisevat eduskuntavaalit.

Uskonnossa Suomen turva

Helsingin Sanomissa oli professori  Jaakko Gummeruksen, joka oli puhunut Yliopiston juhlatilaisuudessa, kirjoitus Uskonpuhdistuksen muistopäivänä.

Gummeruksen mukaan Suomen kansa on protestanttisten kansojen äärimmäinen etuvartija koillisessa. Protestanttiset kansat ovat  luoneet pohjan, jolla uskonnon ja tutkimuksen vapaus on käynyt mahdolliseksi ”katolisuuden yli maailman ulottuvaa henkistä pakkovaltaa” vastaan.

Tämän Lutherin kulttuuri-ja yhteiskuntamerkityksen jälkeen Gummeruskin päätyy siihen, että Lutherin työn ainoa päämäärä oli uskonnollinen uudistus, ”uskonpuhdistus” – huomatkaa lainausmerkit.  ”Protestanttisella uskonnollamme on ollut aivan ratkaiseva merkitys kansamme säilymiselle omana kansallisuutena siinä vaarallisessa asemassa, missä se on joutunut historiallista elämäänsä elämään”, väitti Gummerus ja katsoi, että uskonpuhdistuksen muisto velvoitti edelleen uudistumaan ja jatkamaan edistyspyrkimyksiä.

Työmies toivoi kirkon pysyvän linjallaan

Työmiehen suhtautuminen Lutherin työhön ei ollut yhtä hymistelevä. Nimimerkki Y.R.  arvioi kirjoituksessaan 31.10. , ettei  luterilainen valtionkirkko ollut aikansa tasalla ja vaati valtion ja kirkon erottamista. Seuraavana päivänä 1.11. kirjoitti myös J. A-io, professori  ja sosialidemokraatti Julius Ailio, pääkirjoituspalstalla uskonpuhdistuksen 400-vuotismuistosta.  Hän totesi: ” Toivomme kirkolle yhä läheisempää yhteyttä liittolaisensa, nykyisen luokkavaltion kanssa, sillä silloinhan ne kerran sortuvat yhdessä. Me toivomme, että kirkko hellävaroen säilyttää kaikki rakkaat dogminsa ja edelleenkin pakollisesti pidättää seurakuntalaisia kiinnitettynä itseensä, sillä sitä lukuisemmin joukoin ne vieraantut siitä. Me toivomme kirkon mahdin ja rikkauden yhä karttuvan, sillä sitä pikemmin katkeaa viimeinen henkinen side, joka kirkon liittää sen perustajaan.”

Lutherin vaikutus itsenäistymiseen

Lutherin opin merkittävyyttä perusteltiin myös nykyhetken valossa. Keväällä 1917 oli alkanut ilmestyä Venäjästä rohkeasti eroon pyrkivien, niin sanottujen itsenäisyysmiesten lehti Uusi Päivä. Siinä A. F. Puukko käsitteli  protestanttisuuden syntyä ja sen vaikutusta yhteiskuntiin; aivan samoin, kuin me olemme kysyneet, onko hyvinvointivaltion alku luterilaisuudessa. Puukon mukaan protestanttiset maat olivat niin  henkisessä kuin aineellisessakin kulttuurissa katolisia maita edellä. Esimerkiksi ”Saksa on niin ihmeteltävästi kyennyt pitämään puoliaan monin kerroin lukuisampia ja kaikenrotuisia ja -värisiä kansoja vastaan, se on viime kädessä tavallaan Lutherin ansiota sekin.”

Samalla tapaa vastasi lehden poliittista suuntaa nimimerkki Ollin, Olli Nuortevan, pakina Juhlapäivänä,  jossa kysyttiin : ” Missä olisi ollut Lutherin uskonpuhdistus, ellei hän yksinäinen mies olisi suuren asiansa voimalla rohjennut hetken tultua nousta kirkon maailmanvaltaa vastaan? Jos hänellä neuvonantajana olisi ollut suomalaisia viisaita, jotka olisivat kehottaneet odottamaan kunnes paavi tarjoaa uskoa puhdistettavaksi! ” Siinä oli selvä pisto varovaisuutta ajaville porvaripuolueiden vanhoille johtajille.

Pakinoitsija ja pilalehti

Pakinassa ja pilalehdissä käsiteltiin myös uskonpuhdistusta ja Lutheria.  Helsingin Sanomien Päivän pakinassa  31.10 Tiitus  rinnasti anekauppias Johan Tetzelin  elintarvikekeinottelijaksi, gulashiksi ja ylisti Lutherin rohkeutta: ” Nykyään, 400 vuotta myöhemmin, saa jokainen agitaattori haukkua kirkkoa niin paljon kuin jaksaa ilman sen suurempaa vaaraa kuin että saa mahdollisesti äänensä vallan käheäksi, mutta Lutherin aikana oli semmoisessa hommassa päätään kaupalla.” Tiitus esitti myös Lutherin antaman hyvän saarnaohjeen: ”Käy rohkeasti tehtävääsi, avaa suusi ja lopeta pian” ja suositteli tätä ohjetta valtiopäivien edustajille.

Kaksikielinen pilalehti  Kerberos julkaisi  1.11. kuvitteellisen onnittelupiirroksen. Siinä Luther sanoo suomalaiselle lähetystölle : ”Kiitän kunniasta! Mielelläni tarjoaisin lasin viiniä (miksei olutta!), mutta olen kuullut, että olette raittiusmiehiä.” –  Suomessahan oli käytännössä ollut sodan takia alkoholikielto vapusta 1917 alkaen, vaikka kieltolaki säädettiinkin vasta 1919.

Lopuksi

Vuoden 1917 ja 2017 juhlinnat muistuttavat hieman toisiaan sillä erotuksella, että mittasuhteissa on valtava ero. Uskonnon yleisen merkittävyyden vähenemisen lisäksi reformaation juhlavuosi hukkuu nyt pakostakin itsenäisyyden juhlimisen varjoon.

Vuoden 1917 ja 2017 juhlinnat muistuttavat hieman toisiaan sillä erotuksella, että mittasuhteissa on valtava ero.

Mutta nykyäänkin puhutaan taas luterilaisuuden yhteiskunnallisesta merkityksestä. Tämä on noussut uudella tavalla esiin amerikkalaisen professori Robert Nelsonin kirjoituksista. Nelson jopa laittaa melkein yhtäläisyysmerkit luterilaisuuden ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja samalla sosialidemokratian välille, vaikka vaikutus olisikin ehkä kuvaavampi sana.

Tähän samaan kuuluu Kari Latvuksen Kytkimen reformaationumerossa esittämä ajatus, että ”tiedostamme kulttuurisesti olevamme Lutherin jalanjäljissä taipuvaisia yhteiskuntarauhan säilyttämiseen.” Tämä pätee mielestäni Lutheriin niin uskonasioissa kuin yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Demokratiaa ei saa viedä liian pitkälle.

Tämä sopi kuitenkin hyvin myös vuoden 1917 kirkollisille johtajille yhteiskuntarauhan uhatessa järkkyä. He antoivat täyden panoksensa rauhallisen, maltillisen ja lakiin sidotun kehityksen puolesta. Tämä vei heidät jo loogisesti, uskonnosta puhumattakaan, toisen osapuolen tueksi vuoden 1918 tapahtumissa.   Professori Kauko Pirisen arvion mukaan uskonpuhdistusjuhla loi luottamusta kirkon tulevaisuudesta huolestuneeseen kirkkokansaan ja vahvisti kirkkotietoisuutta.

Mutta yksi ero vuosien 1917 ja 2017 välillä on. Jos maalliset kysymykset saivat 1917 ylisijan olosuhteiden painosta, ne nykyään saattavat saada sen siksi, että yksilöllinen uskontokäsityksemme korostaa kirkon sosiaalista roolia uskon rinnalla ja jopa ylitse.

Erittäin kiintoisan aiheen muodostaa välivaiheen eli vuoden 1967 juhlinta. Siitä on tuoreessa Teologisessa aikakauskirjassa dosentti Mikko Ketolan perusteellinen artikkeli. Siitä käy ilmi että termiä uskonpuhdistus käytettiin ylivoimaisesti useammin kuin termiä reformaatio. Katolisen kirkon toista konsiilia seurannut ekumeeninen ajattelutapa otti kirkossamme tuolloin ensi askeleitaan. Ketola tuo erittäin selkeästi esiin myös sen kulttuurisen ja uskonnollisen murroksen, jonka Suomikin 1960-luvun ilmapiirissä koki.

Nykyään tällaista ulkoista ärsykettä ei ole olemassa, ja tulevaisuuden kirkkohistorioitsija joutuu kuittaamaan vuoden 2017 juhlinnan melko lyhyesti.

 

Seppo Väisänen, FM

Artikkelikuvana on Uusi Päivä- lehden etusivu, 31.10. 1917.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *