Vastikkeellinen vai osallistava sosiaaliturva?

Jaa:
  •  
  •  

Tähän maailmanaikaan hiukankin yhteiskunnallista keskustelua seuraava voi aavistaa, että vuoden 2017 aikana alkaa poliittinen keskustelu sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta. Aihetta on nostanut keskusteluun vuoden 2016 lopulla muun muassa kansanedustaja Ben Zyzkovicz ja hiljattain professoriryhmä Heikki Hiilamon johdolla. Osa päättäjistämme on käynyt tutustumassa Saksan sosiaaliturvan malliin ja myös Alankomaiden suuntaan tähytään. Keskustelu alkanee keväällä ja kiihtynee lähestyttäessä eduskuntavaaleja 2019.

KELA:n johtavan tutkijan Pertti Honkasen mukaan puolet suomalaisista pitää vastikkeetonta sosiaaliturvaa passivoivana. Mitä tarkoittaa puolet? Hyvinvoivat, jotka ovat käärmeissään siitä, että osa kansasta saa elämiseen tarvittavat tuet tekemättä mitään vai he, jotka joutuvat täyttämään työpaikkahakemuksia toisensa jälkeen onnistumatta saamaan työtä?

Kumpi termi on oikea?

”Osallistava eli vastikkeellinen sosiaaliturva edellyttää saajalta etuuden vastineeksi työtä tai vastaavaa toimintaa” (sosiaalivakuutus.fi).

Osallisuus on myös kokemusta siitä, että kuuluu yhteiskuntaan sen täysiarvoisena jäsenenä.

On mielenkiintoista seurata, kumpaa termiä ryhdytään käyttämään. Asia sinänsä on sama, mutta näkökulma muuttuu riippuen siitä, puhutaanko vastikkeellisuudesta vai osallistamisesta. Vastikkeellisuus on helposti ymmärrettävissä yhteiskunnan etuun ja hyötyyn, osallisuus sisältää ajatuksen ihmisen omasta osallisuudesta yhteiskuntaan ja oman elämänsä hallintaan.

Osallisuus on myös kokemusta siitä, että kuuluu yhteiskuntaan sen täysiarvoisena jäsenenä. Vastikkeellisuus on velvoittavampaa toimintaa oman perustoimeentulon varmistamiseksi. Ei ole yhdentekevää, kumpaa termiä käytetään ja minkä näkökulman suomalainen sosiaaliturva valitsee hyvinvointiyhteiskunnan ajatuksen ylläpitämiseksi.

Kuka toimii, kenen kanssa ja millä ehdoilla?

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on vaarana, että aiheiden käsittely polarisoituu akateemiseksi teorioinniksi, poliittiseksi kädenväännöksi tai some-keskustelun heittelyksi.

Osana Sosiaalietiikka ja yhteiskunnalliset kysymykset -koulutusta teimme kyselyn, jossa kartoitimme pitkäaikaistyöttömien ajatuksia sosiaaliturvan muuttamisesta vastikkeelliseksi eli osallistavaksi. Kyselyyn osallistui kymmenen henkilöä, viisi joensuulaista ja viisi järvenpääläistä. Työhistoriaa vastaajilla oli pätkätöistä, palkkatukitöistä ja työkokeiluista ja työtoiminnasta.

Ehkä hieman yllättävästikin kaikki vastaajat olivat sitä mieltä, että sosiaaliturvan vastikkeellisuus on kannatettavaa.

Ehkä hieman yllättävästikin kaikki vastaajat olivat sitä mieltä, että sosiaaliturvan vastikkeellisuus on kannatettavaa. Ajatusta ei kuitenkaan nielty kaikkine karvoineen, vaan kaikki vastaajat pohtivat vastikkeellisen työn sisältöä, merkityksellisyyttä, työaikaa ja tasa-arvon kysymyksiä työpaikoilla.

Työ, jolla on yhteiskunnallista merkitystä, koettiin mielekkääksi: ”Sellaista järkevää tietysti. Ei semmoista turhaa työtä vaan sellaista, joka auttaa meitä kaikkia.”

Myös näkökulma työpaikan taloudellisesta merkityksestä sekä yhteiskunnalle että työntekijälle nostettiin keskusteluissa esille: ”Työ, jonka ihminen antaa panoksena, tulisi olla yleishyödyllistä eikä voittoa tavoittelevaa työtä. Työpaikan pitäisi olla semmoisella etäisyydellä, että se olisi järkevä.”

Korvauksen toivotaan olevan vähintään työttömyyspäivärahan ja nykyisen kulukorvauksen (9€/pv) suuruinen. Työaikaan toivottiin joustavuutta eikä se saisi olla kokopäiväistä, mikäli korvaus ei ole samaa tasoa kuin palkkatyössä. Myös mestari-kisälli -oppisopimusmalli mainittiin osaamista edistävänä ja mielekkäänä.

Osallistavan sosiaaliturvan toivottiin myös toimivan tuettuna, yksilöllisenä polkuna kohti omia tavoitteita ja mahdollista pysyvää työpaikkaa. Haastattelujen jälkeen ovensuukeskusteluissa nousi vahvana esille vaikuttamisen mahdollisuudet omaan työllistymispolkuunsa. Toivottiin räätälöityjä suunnitelmia, juuri minulle ja minun elämäntilanteeseeni sopivia. Olisiko tässä myös lisämotivaatiota sille, että suostuu tekemään työtä saamatta kuitenkaan työn palkkatason mukaista palkkaa tai kokopäiväistä työtä?

Työpaikan ilmapiirillä ja tasa-arvoisella kohtelulla oli suuri merkitys:
Pitäis olla tasavertaista. Pystyis juttelemaan muustakin kuin työasioista.
Olis samassa asemassa, kun muutkin työntekijät. Silleen ettei kohdella miten sattuu.

Pitkäaikainen työttömyysjakso muokkaa elämää

Diakoniatyössä saadut kokemukset näyttäisivät viittaavan siihen suuntaan, että pitkäaikainen työttömyysjakso muokkaa elämän kokonaisuutta. Pitkän työttömyyden jälkeen kaikki eivät ole kykeneviä tekemään täysipäiväistä työtä heti. Osaltaan tämä voi johtua siitä, että fyysinen työssäolokunto, aivan kuten muukin kunto, laskee jos elämä passivoituu. Toisaalta ei ehkä enää haluakaan tehdä kokopäiväistä työtä, on mukavampikin olla vapaalla ja toteuttaa itseään, jos vain rahat riittävät ja elanto on turvattu. Samalla myös heijastuu halu säädellä itse työaikaansa ja sitä, miten paljon ja millaista työtä tekee. Varmaan joudutaan miettimään olisiko osallistava työttömyysturva vapaaehtoinen työllistämishanke ja kenelle se olisi pakollinen?

Toisaalta ei ehkä enää haluakaan tehdä kokopäiväistä työtä, on mukavampikin olla vapaalla ja toteuttaa itseään, jos vain rahat riittävät ja elanto on turvattu.

Sosiaalinen kanssakäyminen työyhteisössä on asia, johon ei useinkaan kiinnitetä riittävästi huomiota. Yksi ihmisen perustarpeista on kuulua johonkin yhteisöön, olla tarvittu ja hyväksytty. Työn kautta nämä toteutuvat huomaamatta. Suunniteltaessa osallistavaa työllistämispolkua on mietittävä, ketkä ovat ne henkilöt, jotka tekevät ihmisten kanssa suunnitelmia ja toimivat ohjaajina. Täytyisikö heillä olla kokemusasiantuntijuus työttömyydestä ohjaamisen ammattitaidon lisäksi? Näyttäisi siltä, että kohtaamisen, kiinnostuksen ja läsnäolon merkitys korostuu tämän ihmisryhmän kohdalla erityisesti. Pitkäaikaistyöttömillä on liiaksikin kokemusta syyllistämisestä ja yhteiskunnan reunoille asettamisesta.

Ei siis mitään mahdottomia vaatimuksia eikä suoraa tyrmäystä ajatukselle. Totuttu malli kuukausipalkkaisesta, vakituisesta työstä on yhä harvemman etuoikeus. Tämän päivän todellisuutta on, että välityömarkkinoita tarvitaan. Tulevaisuuden haaste on, miten ja millaisena se toteutuu.

Eri työmuotoja ja tapoja on jatkuvasti kehitettävä yhteiskunnassamme. On hyväksyttävä, että on erilaisia palkkatöitä ja yritysmuotoja. Oman vastuunkannon lisäksi on huomioitava inhimilliset seikat, joihin työttömäksi joutunut ei ole itse voinut vaikuttaa. Yhteiskunnallinen osallistava työ ei ole ainoa vaihtoehto vaan oleellista on myös yritysten panos osallistavassa työttömyysturvassa. Sosiaaliturvan uudistuksia suunniteltaessa on oltava varaa ottaa inhimillisyys ja ihmisarvo huomioon.

Saila Musikka

Keijo Ruuskanen, Järvenpään seurakunnan diakoni
Saila Musikka, Pielisensuun seurakunnan diakoni

 

Tilaa Kytkin-uutiskirje

Tilaa sähköpostiin tieto uusista artikkeleista

Tilaa Kirkko ja yhteiskunta -uutiskirje

RSS-syötteet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *